Sattumalta sammaltutkijaksi

Sammalet ja jäkälät tutkijapariskunnan mielenkiintona
Karhunsammalta ja torvijäkälää. Kuva: Soili Stenroos

Karhunsammalta ja torvijäkälää. Kuva: Soili Stenroos

Kasvitieteen dosentti, yli-intendentti Soili Stenroos ja professori Jaakko Hyvönen työskentelevät Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan keskellä sijaitsevassa kasvimuseossa Helsingissä. Aurinkoisena päivänä käytävät tuntuvat uinuvan, mutta illuusio pettää. Rakennuksessa tehdään paljon huipputason tutkimusta. Soili Stenroosin erityisenä tutkimuskohteena ovat jäkälät, kun taas Jaakko Hyvönen tutkii erityisesti sammalia. Sattumallakin on ollut sormensa pelissä pariskunnan tutkimusaiheiden valinnassa.

Arpa ratkaisi kumpi tutkii sammalia ja kumpi jäkäliä

Oikeastaan voimme kiittää emeritusprofessori Teuvo Ahtia siitä, että Jaakko Hyvönen lähti opiskelemaan biologiaa. Hän oli lukenut lukiolaispoikana Uuden Suomen tiedeliitteestä kokosivun artikkelin, joka esitteli Helsingin yliopiston kasvimuseon tutkimustoimintaa. Erityisesti Jaakko Hyvöstä kiehtoi Ahdin kertomus siitä, miten suomalainen kasvimuseo oli kansainvälisen kasvitaksonomian tutkimuskeskus ja miten tutkijat matkustivat ympäri maailmaa keräämässä aineistoa. ”Juuri tuollaista työtä minä haluan tehdä”, kertoo Hyvönen ajatelleensa. Opintojen alettua järkytys oli kuitenkin suuri, koska tutkimusmatkoille ei heti päästykään.

Nyt matkoja on kuitenkin jo kertynyt, joten tavallaan Jaakko Hyvösen unelma on käynyt toteen. Sen sijaan erikoistumisalueen valinta oli sattumankauppaa. Hyvönen ja Stenroos lähtivät keräämään aineistoa erikoistyötä varten Sveitsin Alpeille. Siellä heille tarjottiin aiheeksi sammalia ja jäkäliä. ”Me arvoimme ne, kumpi ottaa sammalet ja kumpi jäkälät. Soilille jäi jäkälät ja häntä vähän enemmän taisi ne jo kiinnostaakin”, kertoo Jaakko Hyvönen erikoistumisalueiden alkutaipaleesta. Hyvönen kuvaileekin ryhtyneensä ”sattumalta sammaltutkijaksi”.

Sekä Stenroos ja Hyvönen kertovat, että Suomessa heille ja monille muille on riittänyt tutkittavaa muun muassa emeritusprofessori Timo Koposen tutkimusmatkoilta kokoamista sammal- ja jäkäläaineistoista. Sekä Stenroos että Hyvönen pohtivat, että yliopisto ei valitettavasti muutoin ole kuitenkaan samanlainen paikka kuin ennen. Nyt kilpailua on valtavasti ja työ on muuttunut kovin sirpaleiseksi. ”Sellainen rehellinen tutkimusinto ja ideologia on vähentynyt ja kilpailu käy päälle. On paljon sellaista, mihin ei pitäisi käyttää aikaa”, toteavat sekä Stenroos että Hyvönen. Sammalista ja jäkälistä puhuminen saa kuitenkin yhä uudelleen tutkijat innostumaan ja kertomaan mielenkiintoisista löydöistään.

Sammalet ja jäkälät – niitä pieniä juttuja maassa?

Monille ihmisille sammalet ja jäkälät ovat varsin tuntemattomia eliöitä. Soili Stenroos kuvaileekin, että ”on niin yleistä, että sanotaan, että sammalet ovat ne vihreät ja sitten ne muun väriset ovat jäkälät”. Sammalet ja jäkälät ovat kuitenkin monimuotoisia. Sammalilla on kolme selvää erilaista kehityslinjaa: maksasammalet, lehtisammalet ja sarvisammalet. Sammalkasvin elinkierto on myös erilainen kuin muilla alkiollisilla kasveilla. Sammalet ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä monilla kasvupaikoilla pienestä koostaan huolimatta. ”Esimerkiksi rahkasammalet ovat varmasti ekologisesti kaikkein tärkein kasvisuku suomalaisessa luonnossa”, toteaa Hyvönen. Rahkasammalia esiintyykin kaikkialla Suomessa. Sammalilla on tärkeä merkitys vedenpidätyksen ja eroosion kannalta. Hyvönen lisäksi kertoo, että sammalien häviäminen esimerkiksi soiden ojituksen myötä on jopa muuttanut paikallisilmastoa. Siten sammalien merkitystä ei voi vähätellä.

Usein jäkälien kohdalla pohditaan, että mihinköhän ryhmään ne oikein kuuluvat, sillä ne ovat sienen ja levän yhdistelmiä. ”Jäkälät ovat sieniä”, muistuttaa Stenroos. Stenroos sanookin, että ”ne ovat merkillisiä, niissä on yhdessä sieni ja levä tai syanobakteeri ja sillä tavalla ne ovat monimutkaisia.” Jäkälät kasvavat lisäksi hyvin monenlaisissa paikoissa ja jokseenkin kaikkialla maailmassa, ja ne kestävät erittäin ankaria kasvuolosuhteita. Niistä tiedetään kuitenkin suhteellisen vähän, joten Stenroosilla löytyykin tutkimista kaikkialla. Jäkäliä käytetään yhä edelleen monissa tuotteissa. Esimerkiksi harva varmasti tietää, että meidän metsissämmekin hyvin yleistä ja miellyttävän tuoksuista hankakarvajäkälää (Pseudevernia furfuracea) käytetään kosmetiikkateollisuuden raaka-aineena. Jäkälistä löytyy myös lääkeaineiksi kelpaavia yhdisteitä, mutta lisää tutkimusta tarvitaan.

Suomen sammalien ja jäkälien mikrosienet

Soili Stenroos on ollut johtamassa sammalien ja jäkälien mikrosieniä käsittelevää projektia. Mikrosienet ovat mikroskooppisen pieniä sieniä, joista jotkut elävät sammalien ja jäkälien pinnalla ja osin niiden sisällä. Niistä ei ole aiemmin tiedetty juuri mitään, mutta Suomen ympäristöministeriön rahoittamaan PUTTE –ohjelmaan kuuluvana projektina niitä tutkittiin tarkemmin. ”Kaikki piti oikeastaan luoda alusta tutkimusmenetelmiä myöten”, kertoo Stenroos. Mikrosienistä tutkittiin ensin rakenteet, tehtiin dna-tutkimuksia ja pohdittiin luokittelua. Tehtiin jännittäviä löytöjä: sammalien mikrosienet ovat hämmästyttävän yleisiä, ja niistä löydettiin jopa kokonaan uusi, varhainen sienten kehityslinja. Mikrosienistä tiedetään edelleenkin vielä varsin vähän, joten jatkotutkimukset olisivat tarpeen. Esimerkiksi ei tarkemmin vielä tiedetä niiden yhteiselosta isäntäkasvin kanssa. Toiset mikrosienet näyttäisivät elävän sulassa sovussa, mutta toiset haittaavat isäntäkasvia tai jopa tappavat sen. Haitta näkyy esimerkiksi laikkuna sammaleen lehdessä tai kokonaisessa kasvustossa. Stenroosin mielestä jännittävimpiä ovat karhusammalien lamellien välissä elävät sienet, joista ei näyttäisi olevan mitään haittaa isännälleen.

Mielenkiintoista on myös se, että esimerkiksi yhdellä karhusammalen lehdellä voi kasvaa montaa eri mikrosienilajia. ”Tässä on monia päitä auki, pohjakatsaus on tehty, siitä riittää avauksia vaikka kuinka. Se on kyllä jännittävä prosessi”, sanoo innostuneena Stenroos.

Sammalien ja jäkälien tunnistamisesta

“On aina palkitsevampaa mennä retkelle jos pystyy jäsentämään ympäröivää luontoa jollain tavalla’‘, sanoo Jaakko Hyvönen sammalien ja jäkälien tunnistamisesta. Soili Stenroos jatkaa, että ”jos tuntee ja osaa jotakin, pystyy näkemään uusin silmin. Kun oppii katsomaan vähän tarkemmin, löytyy ihan uusi maailma.” Ongelmana jäkälien ja sammalien tunnistamisessa on ollut, että hyvät ja selkeät määritysoppaat ovat puuttuneet. Oppaat auttavat ihmisiä kiinnostumaan ja harrastamaan näitäkin eliölajeja. ”Kun menee tuosta vähän ulos, on jo paljon opittavaa”, sanoo Stenroos ja osoittaa työpaikkansa ovea. Kaupungistakin löytyy paljon nähtävää.

Sammalien ja jäkälien kohdalla tunnistaminen on siinä mielessä ongelmallisempaa kuin monessa muussa ryhmässä, että niiden tuntomerkit voivat olla todella pieniä ja niitä on vähän. Niitä pystyy havainnoimaan vasta mikroskoopin avulla tai kemiallisten testien perusteella. Ongelmia tunnistamiseen aiheuttaa lisäksi muun muassa jäkälien runsas muuntelu. Saman lajin tuntomerkit voivat olla erilaisia riippuen vaikkapa kasvupaikasta tai siitä, onko jäkälää joskus tallottu. Alkuun kuitenkin pääsee helpostikin, sillä tavallisimmat lajit ovat useimmiten helposti toisistaan erotettavissa. Kannattaa siis yrittää!

Loppupohdinnat

Tutkijoiden voi olla vaikea sulkea silmiään joka paikassa näkyvältä aineistolta. Hyvönen kuitenkin vakuuttaa, että vapaa-ajalla hän ei harrasta sammalia: ”Muistan opiskeluaikoina silloisten professorien sanoneen, että sitten te teette töitä jouluaattona. Sammalet eivät kuitenkaan ole minulle harrastus, vaan työtä, mutta kieltämättä työn käsite leviää akateemisessa maailmassa.” Stenroos jatkaa, että ” se on aina ja kaikkialla.” Pariskunta keskustelee kotonaankin tutkimusaiheistaan, ja Stenroos sanoo, että ympäröivää maailmaa tulee havaittua aivan eri tavalla kuin ehkä muutoin havaitsisi. Mutta jatkuvaa lajimääritystä eivät tutkijatkaan silti tee. Välillä voi vain nauttia maisemasta, kokonaisuudesta ja tunnelmasta. Hyvönen tiivistää lopuksi mietteensä omasta ammatistaan: ” Alamme on jännittävä ja hieno ja voi ajatella, että ne asiat mitä me tutkimme, voivat olla jollekin harrastus.” Hyvönen lisäksi nauttii alansa historiallisesta aspektista. Suomessakin voi tutkia vaikkapa Australian kasveja ja samalla rekonstruoida evoluutiohistoriaa kymmenin miljoonien vuosien taakse. Hän sanookin, että parempi nimitys koko alalle olisi luonnonhistoria.

↑ Sivun alkuun

Artikkelin kommentointi ei käytössä.

Tule mukaan villiyrttikursseillemme

LuontoPortti Facebookissa

Unesco