Sinistä ja valkoista Suomen luonnossa – osa 9

Tähtimöitä
Kevättähtimö, kuva: Jouko Lehmuskallio

Kevättähtimö, kuva: Jouko Lehmuskallio

Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Tällä kertaa esitellään keväisiä tähtimöitä, järjestyksessään lajit 17–19.

Kevättähtimö, Stellaria holostea

Kevättähtimö kukkii ainakin eteläisessä Suomessa heti valkovuokon kukinnan loputtua. Toisinaan ne voivat kukkia samaan aikaankin, mutta periaatteessa valkovuokkojen karistaessa terälehtensä, kevättähtimö aloittaa kukintansa. Se saa riittävästi valoa kukkiakseen, sillä lehtipuut eivät vielä estä auringon säteiden kulkua metsänpohjaan ja näin kevättähtimö jatkaa kevään valkoisten kukkien sesonkia.

Tyypillisesti kevättähtimö muodostaa laikkumaisia kasvustoja metsänreunoille puolivarjoisiin aukkopaikkoihin ja lehtomaisille niityille. Sitä löytyy parhaiten etelärannikkojen lehtomaisilta kasvupaikoilta, mutta pohjoisempanakin sitä voi tavata, Pohjanlahden rannikolla jopa Oulun korkeudella saakka. Ihminen lienee siirtänyt tätä kaunista kasvia pihapiireihinsä, jonne se on jäänyt pysyvästi kasvamaan. Toki kasvi on voinut levitä myös nurmikonsiementen mukana näille pohjoisemmille kasvupaikoille.

Lehtotähtimö, Stellaria nemorum

Lehtotähtimö, kuva: Jouko Lehmuskallio

Kuva: Jouko Lehmuskallio

Samoilla kasvupaikoilla kuin kevättähtimö, yleensä kuitenkin hieman kosteammilla ja rehevimmillä paikoilla, saattaa kasvaa kevättähtimöä muistuttava, mutta huomattavasti leveälehtisempi lehtotähtimö. Lehtotähtimö on jonkin verran vaativampi kasvupaikkansa suhteen. Sitä pidetäänkin kosteiden lehtojen tai rehevien korpien indikaattorilajina. Lehtotähtimö tunnettiin aiemmin laaksotähtimön nimellä, sillä se kasvoi korpien ja laaksojen pohjilla, kaikkein kosteimmissa paikoissa. Tämä hento ja hauraan oloinen kasvi kasvaa paikoitellen koko maassa – aivan pohjoisinta Lappia myöten.

Lehtotähtimö aloittaa kukintansa Etelä-Suomessa touko–kesäkuun vaihteessa, pohjoisessa hieman myöhemmin kevään ja kesän edetessä. Tähtimöt ovat saaneet nimensä niiden kukkien ulkonäön perusteella. Niiden kukan viisi terälehteä ovat tyveen saakka halkoisia eli kaksiliuskaisia. Tämä piirre tekee tähtimöiden kukista kymmensakaraisen tähden, joka valkoisena hohtaa tummassa metsänpohjassa.

Pihatähtimö, Stellaria media

Pihatähtimö, kuva: Jouko Lehmuskallio

Kuva: Jouko Lehmuskallio

Pihatähtimö muistuttaa lehtotähtimöä, mutta on pienempikukkainen ja kasvusto on matalampi. Myös pihatähtimö suosii märkiä tai kosteita kasvupaikkoja, mutta pärjää muuallakin, myös kaupunkikulttuurissa. Kasvupaikat ovat hyvin moninaiset ja sitä löytää niin varjoisilta rakennusten alustoilta kuin kuiviltakin paikoilta. Pihatähtimöä tavataan koko kesäkauden kukkivana, sillä se voi itää ja kukkia koko kasvukauden ajan myöhään lokakuulle saakka. Eikä se pahemmin kärsi pikku pakkasistakaan. Pihatähtimön siemenet leviävät helposti ja kasvi onkin levinnyt käytännössä kaikkialle mihin ihminenkin. Ainoastaan arktiset tundrat ja ylävuoristot ovat jääneet siltä valloittamatta.

Pihatähtimöä pidetään yhtenä maailman yleisimmistä kukkakasveista. Samasta syystä pihatähtimöä pidetään yhtenä viheliäisimmistä rikkaruohoista. Mutta jos puutarhoista ja kasvimailta pihatähtimöä nyhtävä puutarhuri tietäisi kyseessä olevan yksi maailman helpoimmista villiyrteistä, niin ehkä kasvi saisi jäädä paikoilleen ja löytäisi tiensä salaattiin. Kasvi tunnetaan paremmin nimellä vesiheinä, ja nimensä mukaisesti se on hyvin mehukas lisä salaatissa sellaisenaan. Pihatähtimöä voi kuivata ja jauhaa viherjauheeksi. Kasvi on pitkään tunnettu myös rohdoskasvina.

Lajit LuontoPortissa

Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Jouko Lehmuskallio

↑ Sivun alkuun

Artikkelin kommentointi ei käytössä.

Tilaa artikkelit
Tunnista lajeja!
Tunnista lajeja!
LuontoPortti Facebookissa
Yhteistyössä
Unesco