Yhdessä paremman luonnontuntemuksen puolesta

Luonto ympäröi meitä kaikkialla. Kuljimmepa töihin, kouluun tai kesämökille – joka paikassa kohtaamme muun muassa kasveja, lintuja, hyönteisiä ja kiviä. Mutta kuinka moni meistä kiinnittää niihin sen suurempaa huomiota? Osaisitko sinä kertoa, mitä kasveja työmatkasi varrella kasvaa, mikä puu varjostaa kesämökkisi terassia ja minkä linnun sirkutus sen latvasta kuuluu? Valitettavan moni meistä suomalaisista ei tunnista tavallisimpiakaan eliöitä tai kiinnitä niihin erityistä huomiota.

LuontoPortin keskeisenä tavoitteena on herättää ihmiset havainnoimaan luontoa. Innostus luonnon havainnoimiseen voi kuitenkin lopahtaa hyvin pian, jos tiedot ja taidot ovat puutteellisia ja perustietojen hankkiminen tuntuu vaivalloiselta. LuontoPortti tarjoaa kaikille ihmisille mahdollisuuden oppia havainnoimaan, hahmottamaan, jäsentämään ja luokittelemaan luontoa nykyaikaisesti ja helposti, mutta kuitenkin niin, että joutuu samalla pohtimaan ja ajattelemaan. Tavoitteena on myös, että ihmiset oppisivat lukemaan luontoa. Luonto on eri eliöryhmien ja ekosysteemien kokonaisuus. Tämän periaatteen mukaisesti LuontoPortti-sivuilta löytyy kasveja, perhosia ja lintuja. Jatkossa joukkoon liittyvät muun muassa kovakuoriaiset, kalat ja kivet. Sivuja kehitetään jatkuvasti yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Yksi yhteistyökumppaneista on Helsingin yliopisto. Helsingin yliopisto tunnetaan maailmanlaajuisesti merkittävänä yliopistona. Se on mukana monissa eri kansanvälisten tieteellisten raatien kokoamissa huippuyliopistojen listoissa ja sen tuottamaa tutkimusta ja opetusta arvostetaan laajasti. Yliopistossa yhtenä merkittävänä tavoitteena vuosille 2007-2009 asetettujen yhteiskunnallisten vuorovaikutteisten periaatteiden pohjalta on opetuksen ja tieteellisen tutkimuksen toimiminen yhteiskunnan kehittäjänä muun muassa verkostoitumalla vuorovaikutteisesti yritysten kanssa. Yliopistossa tapahtuvan laadukkaan tutkimuksen ja opetuksen hedelmiä ei ole tarkoitus jättää yliopiston käytäville, vaan tarjota tietoa ja taitoa kaikille sitä janoaville muun muassa iästä, ammatista tai koulutustasosta riippumatta. Helsingin yliopistosta on saatu merkittävää tieteellistä asiantuntija-apua ja yhteistyölle on tulossa monipuolista jatkoa.

Kun eri eliöitä tutkivia tutkijoita haastateltiin, he pitivät lajintuntemusta tärkeänä ja keskeisenä taitona, mutta samalla he olivat hyvin huolestuneita nykyisestä lajintuntemustasosta. Siksi LuontoPortin kaltaiset lajintuntemusta edistävät sivustot ovat heidän mielestään erittäin tervetulleita.

↑ Sivun alkuun