LuontoPorttia rakentamassa
Henkilöitä sivustojemme takana
- Eija Lehmuskallio, tuottaja, p. 040 5968 560
Eija pitää tuotannon pyörät pyörimässä ja jatkuvan ideoinnin käynnissä. LuontoPortin lisäksi hän on esimerkiksi ohjannut ja tuottanut 60-osaisen tv-sarjan Suomen luonnosta Yle Tv:1:lle, kirjoittanut kirjan huonekasveista ja kehittänyt yhdessä Joukon kanssa Cd-Flora -kasvientunnistusrompun. Tuottanut useita dokumenttielokuvia Ylelle mm. politiikasta. Eija on aiemmin työskennellyt myös radiotoimittajana sekä radiomainonnan tuottajana. Lataa CV - Jouko Lehmuskallio
Jouko on LuontoPortin pääkuvaaja, ohjaaja ja toinen alullepanija. Hän vastaa kuvaamisen ohella sisällöntuotannon ohjaamisesta ja toimii myös tekstien editoijana. Jouko on pitkän linjan dokumentaristi, hänen aiempia töitään television ja elokuvan parissa löytyy esimerkiksi Elonetin sivuilta. Lataa CV - Sanna Matintupa
Sanna vastaa tuotantosihteerinä käytännön asioista. Tuottajan oikea käsi on hänkin työskennellyt aiemmin tv-tuotannon parissa. - Juha Lakaniemi
Juha vastaa ulkoasusta, htlm/css-yhdistelmästä ja kuvankäsittelystä. Hän on aiemmmin työskennellyt mm. leikkaajana, ja opiskellut sekä av-mediaa että graafista suunnittelua. - Markus Lakaniemi
Markus toimii verkkolehdessä toimittajana ja vastaa lajisivustolla sisällön hallinnoimisesta. - Mauri Åhlberg
Professori Mauri Åhlberg toimii verkkolehden päätoimittajana. Hän hoitaa LuontoPortin yhteistyötä kansainvälisten yliopistojen kanssa. Hänen julkaisuihinsa voit tutustua kotisivuilla osoitteessa www.mv.helsinki.fi/home/maahlber/
Ylläolevien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi@luontoportti.com
- Henry Väre
Dosentti, Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti. Henry toimii lajisivustollamme tieteellisenä asiantuntijana. - Arja Kaasinen
Arja on toiminut verkkolehden toimittajana. Hän on väitellyt tohtoriksi aiheesta “Kasvilajien tunnistaminen, oppiminen ja opettaminen yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta”.
Tunnistustyökalut
- Kristjan Adojaan + 5Dvision tiimi
Kristjan on biologian koulutuksen saanut ohjelmoija. Hän huolehtii tiiminsä kera tunnistustyökalujen teknisestä kehitystyöstä.
Helsingin Yliopiston sisällöntuotantoryhmä
Kukkakasvien lajikuvausten ja tunnistusdatan parissa ovat työskennelleet
- Leif Schulman
- Kristo Kulju
- Janne Granroth
Puut ja pensaat
- Peter Kulberg on toiminut puut ja pensaat -osion asiantuntijana. Peter myös suomensi perhosten ruotsinkieliset alkuperäistekstit.
Kalat
- Mikko Saarela
Muusikkona ja muistakin musiikkiin liittyvistä ansioistaan tunnettu Mikko toimii kalaosion tieteellisenä asiantuntijana. Koulutukseltaan Mikko Saarela on biologi ja on valmistunut opettajaksi Helsingin yliopistosta.
Linnut
- BirdLife Finland, Jan Södersved ja Hannu Tammelin ovat toimineet asiantuntijoina lintuihin liittyvissä kysymyksissä.
Perhoset
- Professori Per-Olof Wickman Tukholman yliopistosta on asiantuntijana perhosiin liittyvissä asioissa.
Kääntäjät
- Susanna Schubert, saksa
- Don McCracken, englanti
- Fran Weaver, englanti
- Philip Mason, englanti
- Romi Rancken, ruotsi
- Jon Joensen, tanska
- Linda Lien, norja
- Laurent Cattin, ranska
- Bea Grucci, espanja
Valokuvaajat
Verkkolehden ja lajisivustojen valokuvista vastaavat, jollei toisin ole mainittu:
- Jouko Lehmuskallio
- Per-Olof Wickman (perhoset),
- Jari Peltomäki / Finnature (linnut)


