Luontokysymyksiä

Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.

Kuvat: Auli

Kuvat: Auli

Viimeksi vastattuja

Kysymysarkisto

Kasvikysymys

Mikä tanakka ja loistavan värinen kasvi? Kukkii noin juhannuksesta heinäkuulle. Löydetty täytemaasta metsätien varrelta Tampereelta.

Kysymyksen lähetti: Auli

Vastaus

Kuvissa on illakko, Hesperis matronalis.

Illakko on alun perin kotoisin paljon Suomea etelämpää Euraasiasta, mutta kuitenkin sen verran korkeilta mailta, että menestyy hyvin ilmastossamme. Kasvia on viljelty ainakin 1600-luvulta lähtien. Illakkoa käytettiin jonkin verran rohtojen ja öljyn valmistukseen, mutta pääasiassa sitä on viljelty silmäniloksi ja pihapiirin kaunistukseksi.

Tähän -aihealueen kysymykseen vastasi .

Oma tiimimme vastaa erityisesti kasveja ja niiden tunnistamista koskeviin kysymyksiin. Haemme vastauksia myös muihin kysymyksiin vierailevien asiantuntijoiden avustuksella.

Kasveista kiinnostuneille olemme tuottaneet myös mielenkiintoisia verkkokursseja. Kursseilla opitaan kasvien tunnistamista alkeista lähtien, sekä käyttämään villiyrttejä ja muita luonnosta löytyviä hyötykasveja.