Luontokysymyksiä

Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.

Hannu Haataja

Hannu Haataja

Viimeksi vastattuja

Kysymysarkisto

Mikä valtaa pihaa?

Piha-alueella pengerryksessä kasvanut aiemmin Vuorenkilpeä ja sen poiston jälkeen ilmestyi jokin uusi laji näkyville. Kyseinen kasvi ei ole ainakaan vielä tehnyt mitään kukkaa ja kukaan ei ole tunnistanut ko. lajia kyselyistä huolimatta. Paikka Kangasala, kallion päälle aikoinaan pengerretty n. 50 cm:ä korkea maakerros. Kuvattu 23.7.2017. Valtaa runsaslukuisena piha-aluetta eri puolilla.

Kysymyksen lähetti: Hannu Haataja

Vastaus

Hei, minusta näyttää Konnantattarelta, Bistorta officinalis, mutta kukkivana tunnistaisi varmimmin. Kasvi on kova leviämään.

Eija Lehmuskallio

Tähän -aihealueen kysymykseen vastasi .

Oma tiimimme vastaa erityisesti kasveja ja niiden tunnistamista koskeviin kysymyksiin. Haemme vastauksia myös muihin kysymyksiin vierailevien asiantuntijoiden avustuksella.

Kasveista kiinnostuneille olemme tuottaneet myös mielenkiintoisia verkkokursseja. Kursseilla opitaan kasvien tunnistamista alkeista lähtien, sekä käyttämään villiyrttejä ja muita luonnosta löytyviä hyötykasveja.