Luontokysymyksiä

Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.

Kuvat: Tuomas Turtola

Kuvat: Tuomas Turtola

Viimeksi vastattuja

Kysymysarkisto

Miksi kuusi pudotti neulaset?

Hämeessä, metsän reunassa olevan omakotitalon pihalla iso kuusi alkoi kellastua alaoksistaan kesäkuun loppupuolella. Vähitellen kellastuminen eteni ylöspäin ja neulaset tippuivat. Elokuussa jo lähes koko puu oli osittain tiputtanut neulasensa. Kuvassa 1 näkyy puu syyskuun 19. päivänä. Puun rungossa havaittiin pieniä reikiä kesäkuussa ja puun juurella purua, jonka voisi ajatella syntyneen kyseisten pienten reikien ”poraamisesta”. Kuvassa 2 näkyy kyseisiä reikiä kuvattuna syyskuussa ja kohta josta oletettavasti tikka on poistanut kuorta kaiketi jonkinlaisten toukkien esiin saamiseksi.

Noin 15 metrin etäisyydellä kyseisestä isosta kuusesta on nuorempi kuusi, joka on myös alkanut oireilla siten, että oksien päät kellastuvat ja neulaset tippuvat. Kuvissa 3 ja 4 näkyy kyseinen nuorempi kuusi ja lähikuva sen oksasta.

Nyt haluaisinkin kysyä seuraavaa:

  • mikä on aiheuttanut ongelman?
  • onko kuoren rei’illä yhteys ongelmaan?
  • liittyykö ongelmaan se, että kyseisten kuusien vierestä kaadettiin kesäkuussa kolme isoa kuusta (terveitä) ja klapit pinottiin nyt kuolevan puun juureen (houkutteliko esim. tuore puu jonkin tuhohyönteisen)?
  • voiko alkaneen ongelman etenemistä estää nuoren kuusen osalta?
  • siirtyykö (ja jos niin miten) kyseinen vaiva kuusesta toiseen (pihassa on lähietäisyydellä useita isoja kuusia)?
  • voiko vaiva siirtyä vieressä lähietäisyydellä olevaan isoon kuusikkoon?

Kysymyksen lähetti: Tuomas Turtola

Vastaus

Kysymykseen vastasi FT Risto Jalkanen, joka on Metsäntutkimuslaitoksen (METLA) erikoistutkija, www.metla.fi/pp/RJal/

Kuusen rungon kaarnalla olevat reiät lienevät ulostulo- eikä sisäänmenoreikiä, ja ne sopivat hyvin kirjanpainajalle, jonka epäilen iskeneen kuuseen toukokuussa (tai heinäkuussa). Puu ruskettuu kesän aikana kuoltuaan sitä ennen. Lajintunnistuksen voi tehdä kuorimalla runkoa ja katsomalla, minkälaisia syömäkuvioita kaarnan alta löytyy.

Polttopuut sinänsä eivät ole vaikuttaneet asiaan, iskeytyminen on tapahtunut ennen sitä. Siksi puiden poistollakaan ei liene osuutta asiaan, ellei tässä tapauksena tänä kuumana kesänä kirjanpainaja olisi tuottanut toisenkin sukupolven, jolloin kolmen kuusen poistaminen on “vapauttanut” jäljelle jääneen kuusen niin, että sillä on ollut vaikea selviytyä juuri kuuman kesän takia. Kirjanpainajalta on lämpiminä kesinä todettu kaksi sukupolvea myös Suomessa – Keski-Euroopassahan se on yleistä. Tämä olisi sitten houkutellut toisen sukupolven kirjanpainajat iskeytymään heinäkuussa ko. runkoon.

Puun altistumisen taustalla voi olla tosin olla mm. yleinen kuivuus ja pohjavedenpinnan lasku tms. Kun kuusi on oikein stressattu ja kun lähistöllä on tavallista suurempi kirjanpainajapopulaatio, lähikuuset ovat aina lisääntyneen riskin alla saada kirjanpainajat kimppuunsa.

Tähän -aihealueen kysymykseen vastasi .

Oma tiimimme vastaa erityisesti kasveja ja niiden tunnistamista koskeviin kysymyksiin. Haemme vastauksia myös muihin kysymyksiin vierailevien asiantuntijoiden avustuksella.

Kasveista kiinnostuneille olemme tuottaneet myös mielenkiintoisia verkkokursseja. Kursseilla opitaan kasvien tunnistamista alkeista lähtien, sekä käyttämään villiyrttejä ja muita luonnosta löytyviä hyötykasveja.