Luontokysymyksiä

Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.

Päivätär

Päivätär

Viimeksi vastattuja

Kysymysarkisto

Tarha-alpi vai ranta-alpi?

Kuva on otettu pari vuotta sitten Imatralla, Vuoksenniskan taajamasta muutama kilometri Mansikkalan suuntaan. Kasvupaikka oli varjoisa, rehevä notkelma, metsän reuna, ojan läheisyydessä. Puusto enimmäkseen lehtipuita, asutusta ei aivan näköetäisyydellä, ehkä noin kilometrin päässä. Ko.kasvi kukki runsaasti siellä täällä heinikossa. Ei ollut mukana kameraa/puhelinta, joten taitoin yhden varren malliksi mukaan ja kuvasin vasta lenkiltä kotiuduttuani.

Kysymyksen lähetti: Päivätär

Vastaus

Kasvi on Ranta-alpi, Lysimachia vulgaris

Tarha-alpilla on yleensä neljä lehteä kiehkurassa, ja sen lehdet ovat nukkakarvaisempia.

Eija Lehmuskallio

Tähän -aihealueen kysymykseen vastasi .

Oma tiimimme vastaa erityisesti kasveja ja niiden tunnistamista koskeviin kysymyksiin. Haemme vastauksia myös muihin kysymyksiin vierailevien asiantuntijoiden avustuksella.

Kasveista kiinnostuneille olemme tuottaneet myös mielenkiintoisia verkkokursseja. Kursseilla opitaan kasvien tunnistamista alkeista lähtien, sekä käyttämään villiyrttejä ja muita luonnosta löytyviä hyötykasveja.