Uutiset

Harvinainen maanalainen kalalaji löydetty uudelleen

Julkaistu: 17.05.2010, Kategoriat: ,

Äärimmäisen harvinainen sokea ja pigmentitön kalalaji on onnistuttu löytämään uudelleen Brasiliasta. Yhden ainoan kerran havaittu laji tavattiin noin 50 vuotta sitten vuonna 1962 läheltä Jaiban kaupunkia. Kalalaji elää pohjavesissä maan alla. Tutkijat epäilevät, että kalalaji on niin sanottu relikti, eli jäänne kaukaisimmilta ajoilta. Muut sen sukulaislajit ovat kuolleet sukupuuttoon, mutta tämä laji on onnistunut säilymään hengissä elämällä syvällä maan alla olevissa vesissä.

Tutkimuksen johtajan, Sao Paulon yliopiston iktyologi Cristiano Moreiran vetämällä tutkimusretkellä yritettiin etsiä tätä kerran aiemmin havaittua kalalajia. Kalan löytämisen edistämiseksi tutkijat haastattelivat paikallisia ihmisiä, jotka kertoivat nähneensä jonkin kalan uivan avoimissa kaivoissa. Tutkimusryhmä onnistuikin löytämään etsimänsä lajin ja keräämään peräti 34 Stygichthys typhlops -nimellä uivaa kalaa kahdesta lähdekaivosta.

Tutkijat ovat pitäneet kalaa arvoituksellisena, sillä siitä ei aiemmin ole tiedetty juuri mitään. Aiemmin se on luokiteltu kuuluvaksi tetrakalalajeihin, mutta uudet löydöt ovat horjuttaneet tätä luokitusta. Kalalaji luokitellaan äärimmäisen harvinaiseksi. Sitä uhkaa alueen kuivuus ja ihmisten toiminta, jonka seurauksena pohjavesikaivot kuivuvat.

Lähde

Tutkimus julkaistiin Journal of Fish Biology lehdessä ja siitä uutisoi BBC: Rare subterranean fish rediscovered in Brazil