Uutiset

Ilmoittaudu mukaan ekopaastoon!

Julkaistu: 12.03.2013, Kategoriat: ,

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja ympäristökeskuksen Ekopaasto-kampanja käynnistyi 13.2. ja jatkuu pääsiäiseen asti. Ekopaasto järjestetään nyt toista kertaa. Kampanjalla halutaan kannustaa ihmisiä muuttamaan omia elämäntapojaan ilmastoystävällisemmiksi ja samalla miettimään, mitä hiljentyminen ja kohtuullisuus omassa elämässä merkitsevät. Kampanjan suojelijana toimii presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio. Tähän mennessä kampanjaan on ilmoittautunut kampanjan kotisivuilla yli 1300 ihmistä. Mukana on useita julkisuuden henkilöitä, kuten kansanedustaja Jani Toivola, näyttelijä Krista Kosonen ja muusikko Kristian Meurman.

Ekopaastoajien suosituimmat paastokohteet ovat kuluttamisen vähentäminen, kasvisruoan lisääminen ruokavaliossa, nautintoaineista pidättäytyminen sekä hiljentyminen ja tahdin vähentäminen elämässä.

Suurimmat ilmastovaikutukset (noin 36%) syntyvät asumisesta. Noin puolet tästä kuluu lämmitykseen. Elektroniikan osuus energiankulutuksessa on kasvanut. Valmiustilassakin olevat laitteet kuluttavat merkittävästi sähköä. Sammuttamalla turhia laitteita voi pienellä vaivalla säästää sekä luontoa että rahaa. Ekopaastoaja voi kiinnittää huomiota myös esimerkiksi huoneiden lämpötilaan ja suihkussa vietettyyn aikaan.

Noin 20% arjen ilmastovaikutuksista syntyy ruoan tuotannosta. Ilmastovaikutukset kertyvät ruoan koko matkan ajalta aina ruoan tuotannosta kuljetukseen ja valmistamiseen kodin keittiössä. Suurin osa ruoan ilmastovaikutuksista syntyy maanviljelyssä ja eläintuotannossa. Erityisesti naudanlihan tuotannon vaikutukset ovat suuria. Ilmaston kannalta suotuisaa olisi suosia lähiruokaa, ja esimerkiksi riisin voi korvata kotimaisella perunalla tai ohralla. Huomiota kannattaa kiinnittää myös ruoan pois heittämiseen. Suomalaiset heittävät vuosittain pois kymmeniä kiloja ruokaa henkilöä kohti. Kaatopaikalla pois heitetty ruoka synnyttää kasvihuonekaasuja.

Muita tapoja osallistua ekopaastoon ovat esimerkiksi liikenteessä pyöräilyn tai joukkoliikenteen suosiminen yksityisautoilun sijaan, kodin jätteiden tarkempi lajittelu, etätöiden tekeminen ja kestävien tuotteiden valitseminen ostopäätöksiä tehtäessä.

Lue lisää