Uutiset

Itämeren sinileväkukinnot alkavat olla ohi

Julkaistu: 09.08.2010, Kategoria:

Tutkimusalus Aranda palasi Helsinkiin viime perjantaina 30.7. kansainväliseltä SYNTAX-tutkimusmatkalta. Matkan aikana testattiin uusia levien mittaus- ja havainnointimenetelmiä ja havainnoitiin levätilannetta Itämeren alueella. Tiedotteen mukaan Itämeren sinileväkukinnot ovat tältä kesältä ohi. Mittauksissa ei havaittu pintavesissä levien tarvitsemaa fosfaattia juuri lainkaan. Kovat tuulet ovat sekoittaneet levälautat ainakin ulkomerellä ja painaneet niitä kohti merenpohjaa. Matkanjohtajana toiminut Suomen ympäristökeskuksen Merikeskuksen erikoistutkija Harri Kankaanpää kertoi, että levätilanne on tällä hetkellä erittäin rauhallinen. Myrkyllisenä lajina tunnetun Nodularia spumigenan kukinta oli myös hiipumassa eikä sen levittämää maksamyrkkyä havaittu merkittäviä määriä.

Aranda oli tutkimassa erityisesti Saksan ja Puolan rannikkoalueita sekä Ahvenanmerta. Rannikkoalueilta tutkijat selvittivät sisävesistä Itämereen tulevat planktonlajit. Lisäksi tutkittiin sinilevälauttoja lajikoostumusta ja meriveden hermo- ja maksamyrkkypitoisuuksia. Ahvenanmerellä tutkittiin erityisesti valoa hohtavien, hermomyrkyllisten Alexandrium-panssarilevien ominaisuuksia ja leviämistä. Uusi havainto oli se, että valoa hohtavien levien hermomyrkky vapautuu veteen. Tämä pystyttiin mittaamaan nyt ensimmäistä kertaa uusilla välineillä. Suomen ympäristökeskus toivoo hohtavista levistä havaintoja kaikilta. Havainnot voi ilmoittaa Itämeriportaalin kautta.

Vaikka tällä hetkellä sinilevää ei näyttäisi juurikaan olevan, sinilevät ovat Itämeren pahimpia ongelmia. Sinileväkukinnot ovat tarkasteltaessa Euroopan tai koko maailman mittakaavassa valtaisia. Kankaanpään mukaan on siksi erityisen tärkeää kehittää uusia havainnointimenetelmiä.

Arandan tutkimusmatkalle osallistui 22 tutkijaa Alankomaista, Britanniasta, Puolasta, Saksasta, Suomesta, Tsekistä ja Venäjältä.

Linkkejä