Uutiset

Jokamiehenoikeudet antavat mahdollisuuden hyvinvointiin

Julkaistu: 14.09.2010, Kategoriat: ,

Näkymä meteoriitin synnyttämälle Lappajärvelle. Kuva Juha Lakaniemi

Näkymä meteoriitin synnyttämälle Lappajärvelle. Kuva Juha Lakaniemi

Helsingissä torstaina 9.9.2010 järjestetyssä ”Jokamiehenoikeudet osana hyvinvointia ja Suomi-kuvaa”-seminaarissa käsiteltiin jokamiehenoikeuksia erityisesti hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tilaisuuden avasi ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Lehtomäki korosti miten tärkeää on pohtia jokamiehenoikeuksien merkitystä eri näkökulmista käsin, ettei jouduta tilanteeseen, jossa ”oikeudet tajuaa parhaiten vasta sitten, kun ne menetetään”.

Professori Kalevi Korpela Tampereen yliopiston psykologian laitokselta kertoi useiden kansainvälisten ja laajojen tutkimusten tuloksia, joissa on todettu viheralueiden olevan äärimmäisen merkityksellisiä ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Luonnon elvyttävät vaikutukset ovat tulleet esille useissa tutkimuksissa. Pelkän luontomaisemien katselun on todettu laskevan verenpainetta, sydämen sykettä ja vähentävän stressihormonien erittymisen määrää.

Filosofian tohtori Arja Kaasinen puhui jokamiehenoikeuksista kouluopetuksessa. Hän korosti, että tärkein keino on lähteä luontoon ja oppia vapautta ja vastuuta siellä. Kaikilla koululaisilla tulisi olla oikeus päästä koulunkäyntinsä aikana luontoon ja saada luontokokemuksia. Väitöstutkimuksessaan hän huomasi, että koululaiset ja oppilaat eivät olleet käyneet kovinkaan usein ulkona luonnossa koulunkäyntinsä aikana.

Mustikoidenkin poiminta on sallittua kaikille jokamiehenoikeuden nojalla. Kuva: Jouko Lehmuskallio

Mustikoiden ja muiden marjojen poimiminen on kaikille suomalaisille tarjottu etuoikeus. Kuva: Jouko Lehmuskallio

Helsingin yliopiston psykologian laitoksen dosentti Minna Huotilainen kertoi tutkimuksista, joiden mukaan lapsien aivojen kehitykselle luontokokemukset ovat merkityksellisiä. Erityisesti eri aisteille luonnolliset ärsykkeet ovat varhaislapsuudessa erityisen tärkeitä. Kuulo-, näkö- ja tuntoaisti kehittyvät luonnollisten ärsykkeiden kautta parhaiten. Myös Huotilainen korosti, että lapsilla tulisi olla oikeus päästä luontoon nauttimaan ja oppimaan luonnollisista stimulaatioista. Esimerkiksi tasapainoaistin kehittymisen vuoksi 2-3 -vuotiaiden lasten pitäisi päästä liikkumaan epätasaisissa maastoissa ja oppia kaatumaan kymmeniä kertoja.

Tilaisuuden järjesti Arktiset Aromit ry:n yhteistyössä Maabrändivaltuuskunnan ja Maaseutuverkoston kanssa.

http://www.arktisetaromit.fi