Uutiset

Kalat laitetaan kouluihin

Julkaistu: 15.09.2010, Kategoria:

Kalanviljelylaitokset ovat alkaneet kouluttaa viljelyolosuhteissa olevia lohikaloja, jotta ne oppisivat toimimaan luonnollisella tavalla. Kaloille opetetaan ruuan pyydystämistä ja samalla opetetaan, kuinka ne voivat välttää joutumasta itse petokalojen suuhun. Kouluttaminen on tarpeellista, sillä on todettu, että luonnonvesiin istutettujen lohien taidot selviytyä ovat heikentyneet. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston välisessä yhteistyössä on kehitelty uusia luonnonmukaisia viljelykalojen tuotantomenetelmiä.

Kehitettyjen menetelmien on todettu tuottavan tulosta. Kalakoululaisten on todettu oppivan hyvin sekä saalistus- että suojautumistaitoja. Lisäksi on huomattu, että kalat pysyvät terveempinä, kun niillä on vaihtelevampi ympäristö. Kalakoulua on kehitetty Menestyvä istukas-hankkeessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Hyvärinen kertoo, että ”Uudet menetelmät vaikuttavat lupaavilta”.

”Laitosolot poikkeavat monin tavoin lohikalojen poikasten luonnollisesta jokiympäristöstä. Siksi ne suosivat kaloissa erilaisia ominaisuuksia kuin luonnonympäristö”, kertoo professori Heikki Hirvonen Helsingin yliopistosta. Laitokset aiheuttavatkin perinnöllisiä muutoksia kaloissa.

Perinteisesti viljelyaltaat ovat olleet avoimia ja paljaita, vailla virikkeitä olevia. Kalojen on todettu vain laiskottelevan pohjassa, sillä niillä ei oikeastaan ole mitään luontaista saalistettavaa. Nyt kehitetyissä altaissa on rakennettu piilopaikkoja esimerkiksi kivistä, tiilistä ja muovipaloista. Myös veden korkeutta tai virtausta muunnellaan. Kehitetyissä uusissa altaissa kasvatetut ja koulutetut kalanpoikaset säilyvät aiempaa paremmin hengissä. Taimenkuolevuus onkin huomattavasti aiempaa pienempi. Uusien kehitettyjen altaiden ja menetelmien avulla voidaan lohikantaa ja alkuperäisiä geenistöä säilyttää huomattavasti aiempaa paremmin.

Lähde

Suomen Luonto-lehti: Lohikalat koulunpenkillä