Uutiset

Kesäterveiset

Julkaistu: 19.06.2014, Kategoria:

Koivut, kuva: Jouko Lehmuskallio

Koivut, kuva: Jouko Lehmuskallio

Näin juhannuksen kynnyksellä haluaa LuontoPortin tiimi toivottaa kaikille riemukasta keskikesän juhlaa, hyvää kesää ja rentouttavia lomapäiviä. Kesä on – säästä riippumatta – monelle suomalaiselle se rakkain vuodenaika. Luonnossahan riittää toki tutkittavaa ympäri vuoden. Mutta vasta kesällä moni kotibiologi ehtii kunnolla paneutua luonnon ihmeisiin, toki tarjontakin on tällöin moninkertaista.

Outoihin otuksiin ja lajeihin törmätessä voi tiedon hankkimisen apuna käyttää vaikkapa LuontoPortin tunnistustyökaluja. Myös kysymyspalstamme on asiantuntijoidemme avulla auttanut satojen mielenkiintoisten kysymysten selvittämisessä. Kysymyksiä voi lähettää koko ajan, mutta kannattaa huomata, että loma-aikana vastaaminen on hitaampaa kuin muulloin. Suurin osa kysymyksistä saa kuitenkin vastauksen ennemmin tai myöhemmin.

Kesä on myös hortoilun kulta-aikaa. Villiyrteistä saakin monenlaista maukasta syötävää perinteisten kesäruokien rinnalle ja tilalle. Aivan lähiluonnostakin voi löytää monia yllättäviä uutuusmakuja. Tärkeintä on kuitenkin muistaa aina yksi asia – kerätään syötäväksi vain varmuudella tunnistettuja lajeja.

Luonto tarjoaa hyvää sekä mielelle ja kielelle, nautitaan siis Suomen kesästä – satoi tai paistoi!

Linkkejä

Tässä vielä muutamia LuontoPortti-linkkejä suveen: