Uutiset

Päiväperhoset ja linnut eivät pysy ilmaston lämpenemisen tahdissa

Julkaistu: 10.01.2012, Kategoriat: ,

Lintujen ja päiväperhosten lajiyhteisöt mukautuvat ilmaston lämpenemiseen, mutta hitaammin kuin olisi mahdollista. Tämä käy ilmi Nature Climate Change -lehdessä julkaistusta monikansallisesta tutkimuksesta. Suomen ympäristökeskus on mukana tutkimuksessa.

Tutkimuksessa osoitettiin, että ilmaston lämmetessä linnut ja päiväperhoset eivät pysty siirtymään pohjoisemmaksi niin nopeasti kuin ilmasto sen mahdollistaisi. Lajiyhteisöt sopeutuvat muuttuneisiin ilmasto-oloihin hitaasti, ja lajiryhmien väliset erot sopeutumisnopeudessa voivat aiheuttaa häiriöitä niiden keskinäisissä vuorovaikutussuhteissa. Perhoset ovat sopeutuneet ilmastonmuutokseen hieman lintuja nopeammin. Viimeisen 20 vuoden ajalta päiväperhosten viive muutokseen sopeutumisessa on arviolta keskimäärin 135 km, kun linnuilla se on 212 km.

Tutkimus perustui lintu- ja perhosseurantojen aineistoihin seitsemästä maasta. Suomesta tutkimukseen käytettiin SYKEn ylläpitämää maatalousympäristön päiväperhosseurantaa, joka aloitettiin vuonna 1999. Seurannassa on kirjattu muistiin lähes 800 000 perhosyksilöä. Suomessa lajiyhteisöt olivat muuttuneet eniten Pohjois-Euroopassa.

Lähde