Uutiset

Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinto suomalaiselle ympäristöaktivistille

Julkaistu: 22.05.2012, Kategoria:

Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ympäristöministerit ovat valinneet kenttäbiologi Olli Mannisen Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2012 luonto- ja ympäristöpalkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään tänä vuonna pohjoismaiselle yritykselle, organisaatiolle tai henkilölle, joka on vahvistanut luonnon monimuotoisuutta paikallisesti tai kansainvälisesti.

Palkintolautakunta painotti erityisesti Mannisen pyrkimyksiä ympäristöpolitiikan tavoitteiden konkretisoimiseksi. Perustelujen mukaan Manninen on ollut avainhenkilö kymmenien tuhansien metsähehtaarien rauhoittamisessa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän on luonut ainutlaatuisen järjestelmän uhanalaisten lajien kartoittamiseksi ja toiminut kampanjoissa, joilla on lisätty suuren yleisön tietämystä metsäluonnosta.

Manninen on työskennellyt lähes kaikille pohjoismaisille ympäristöjärjestöille ja hänet tunnetaan ennen kaikkea muiden ympäristöaktivistien innostajana ja kouluttajana. Suomessa hän on merkittävästi vaikuttanut yli 100 000 metsähehtaarin rauhoittamiseen.

Palkinto luovutetaan Helsingissä 30. lokakuuta Pohjoismaiden neuvoston istunnossa. Palkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa.

Lähde