Uutiset

Suomen 40. kansallispuisto on avattu

Julkaistu: 17.06.2017, Kategoriat: ,

Hossan kansallispuisto. Kuva Sirke Seppänen / Metsähallitus

Hossan kansallispuisto. Kuva Sirke Seppänen / Metsähallitus

LuontoPortin väeltä lämpimät terveiset Hossaan! Satavuotiaan Suomen uusin kansallispuisto tulee tarpeeseen, sillä puistojen käyntimäärät ovat olleet nousussa koko 2000-luvun. Kasvun taustalla vaikuttavat viimeaikojen länsimaiset trendit; kiinnostus sekä luontoon että hyvinvointia lisääviin palveluihin ja tuotteisiin on ollut pitkään noususuhdanteessa. Vuonna 2016 Suomen kansallispuistoihin tehtiin jo yhteensä 2.8 miljoonaa käyntiä.

Kansallispuistojen ylläpito on kahden kauppa. Valtio ylläpitää reittejä ja rakenteita Metsähallituksen Luontopalvelujen toimeenpanemana. Yksityiset toimijat puolestaan tuottavat puistojen ympärille kaupallisia matkailupalveluja. Yhteiset panostukset ovatkin tuottaneet tulosta, joka näkyy sekä koti- että ulkomaisten matkailijoiden käyntien kasvuna. Eniten kasvua ovat keränneet matkailukeskusten lähellä sijaitsevat puistot.

Linkkejä:

Lähde:

Metsähallituksen tiedote, 15.06.2017

Kuva: Sirke Seppänen / Metsähallitus