Uutiset

Uusi baltiantoukokämmekkäesiintymä löydetty

Julkaistu: 13.07.2010, Kategoria:

Baltiantoukokämmekän (Dactylorhiza baltica) luultiin kadonneen Suomen maankamaralta, sillä ainut tiedetty yksilö varastettiin juurineen vuonna 2007 entisen Dragsfjärdin kunnan Morgonlandet-saarelta. Nyt on kuitenkin onnistuttu löytämään uusi kukkiva useamman yksilön esiintymä itäiseltä Uudeltamaalta.

Tällä hetkellä on baltiantoukokämmekkä kukkimisaika, joten nyt on paras aika tehdä siitä havaintoja. Suomen ympäristökeskus toivoo tietoja havaituista esiintymistä tai yksilöistä. Mukaan toivotaan kuva/kuvia, jossa näkyvät selvästi lajin kukat ja lehdet sekä tarkka sijainti.

Baltiantoukokämmekkä kasvaa etelärannikon merenrantaniityillä ja on mahdollista, että kasvia löydettäisiin enemmänkin. Virossa kasvavan lajin siemenet voivat levitä tuulten mukana Suomen rannikolle. Lajin tunnistaminen ja erottaminen muista liuskakämmeköistä voi olla hankalaa. Laji muistuttaa yleistä maariankämmekkää, mutta sen kukinta alkaa vähän myöhemmässä vaiheessa. Lisäksi maariankämmekkä ei kasva merenrannoilla, mutta baltiantoukokämmekkä kasvaa vain merenrantaniityillä. Merenrantaniityillä havaittu punakukkainen kämmekkä on siten mitä todennäköisemmin baltiantoukokämmekkä. Merenrannoilla mökkeileviltä toivotaankin tarkkasilmäisyyttä juuri nyt kämmekän kukkimisaikaan.

Linkkejä