Uutiset

WWF: Suomi ilmastonmuutoksen torjunnassa jälkijunassa

Julkaistu: 07.02.2013, Kategoria:

WWF:n mukaan EU:n muut pohjoiset jäsenvaltiot ja EU kokonaisuudessaan ovat tällä hetkellä Suomea selvästi edellä päästövähennyksissään. Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat tällä hetkellä edelleen noin vuoden 1990 tasolla. EU kokonaisuudessaan vähensi päästöjään vuodesta 1990 vuoteen 2010 15 prosenttia.

Kansainvälisen tavoitteen mukaan ilmaston lämpeneminen halutaan rajoittaa alle kahteen asteeseen. Tavoitteeseen pääseminen vaatisi Suomelta 40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä. Suomi on kuitenkin toteuttamassa tulevan vuosikymmenen aikana löyhää ilmastopolitiikkaa, ja ennen vuotta 2020 päästöt lähtevät juuri ja juuri laskuun.

”Jos kaikki teollisuusmaat toimisivat Suomen tavoin, karkaisi ilmastonmuutos sietämättömälle tasolle. Suomessa kuulee usein väittämän, että me teemme jo paljon ilmastonkriisin ratkaisemiseksi, mutta tosiasiassa tulemme pahasti jälkijunassa”, sanoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

Energia- ja ilmastopolitiikan ministeriryhmä keskustelee perjantaina Suomen energiatulevaisuudesta ja ilmastonmuutoksen haasteesta. WWF:n mukaan ilmasto- ja energiastrategian päivitys antaisi tilaisuuden päivittää Suomen toimet edelläkävijöiden tasolle.

Lähde