Uutiset

WWF Suomi vetoaa EU-komissaareihin uhanalaisten kalojen puolesta

Julkaistu: 22.03.2011, Kategoria:

EU:n ympäristökomissaari Janez Potocnikille ja meri- ja kalastuspolitiikasta vastaavalle komissaari Maria Damanakille osoitetuissa kirjeissä WWF Suomi pyytää puuttumaan järvilohen, Saimaan nieriän, meriharjuksen, meritaimenen ja ankeriaan pyyntiin. Nämä lajit ovat uusimman uhanalaisselvityksen mukaan äärimmäisen uhanalaisia.

WWF Suomi kysyy kirjeessään, miksi kalalajeja ei suojella yhtä tehokkaasti kuin nisäkkäitä tai lintuja, joiden suojelemiseksi on uhrattu paljon voimavaroja. ”Olisi johdonmukaista ja yleisen oikeustajun mukaista, että uhanalaisimpien kalojen kaikentyyppinen kalastus kiellettäisiin”, toteaa WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen. Kirjeen mukaan suomalaiset kalalajit ovat lähestulkoon vailla lain suojaa, minkä vuoksi useat kalalajit ovat tulleet uhanalaisiksi.

WWF vetosi viime joulukuussa myös maa- ja metsätalousministeriöön, jotta äärimmäisen uhanalaiset kalalajit rauhoitettaisiin kaikelta kalastukselta ja kalakannat saataisiin siten elpymään kestävälle tasolle.

Lähde