Uhanalainen lohi

Vihreän viikon lajinnosto
Lohi, koosteen kuvat: Jouko Lehmuskallio

Lohi, koosteen kuvat: Jouko Lehmuskallio

Vuonna 2019 valmistuneen Suomen lajien uhanalaisuuden arvioinnissa luokiteltiin 75 kalalajia tai -muotoa. Näistä uhanalaisiksi luokiteltiin 12, silmälläpidettäviksi 10 ja puutteellisesti tunnetuiksi 7. Elinvoimaisia lajeja on 44 ja hävinneitä kaksi.

Lohi luokitellaan Suomessa uhanalaiseksi, järvilohi äärimmäisen uhanalaiseksi, ja Itä- ja Jäämeren lohikannat vaarantuneiksi. Lohi on vaelluskala, ja ne syntyvät valtaosin sorapohjaisissa virtavesissä, puroissa ja joissa, ja siirtyvät suurempiin vesiin, meriin ja järviin kasvamaan. Tämän jälkeen ne palaavat takaisin synnyinpaikkaansa lisääntymään.

Kantojen vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä liikakalastus, että luontaisten elinympäristöjen muutokset ja pilaantuminen ihmisen toimista johtuen. Suurin yksittäinen tekijä on ollut erityisesti jokien patoaminen vesivoimaloiden tarpeisiin. Rakentamalla teitä ja tukkimalla luonnon virtapaikkoja on saatu kalakantojen ja muidenkin eliölajistojen häviämistä aikaan.

Ihminen pystyy myös korjaamaan tilannetta!

Asioita on saatu myös korjattua, ja hyviä esimerkkejä on lukuisia. Yksi  mielenkiintoisista,  viime vuosien merkittävistä kunnostustöistä Etelä-Suomessa on Mätäjoen kunnostustyö, joka on onnistunut hienosti. Mätäjoki on Helsingin toiseksi suurin virtavesi, Vantaanjoen ollessa suurin. Mätäjoki muodostaa luonnoltaan hyvin arvokkaan ekokäytävän luonnossa esiintyville lajistoille ja on hieno luontokohde ihmisille.

Keväistä Mätäjokea. Kuvat: Jouko Lehmuskallio

Tärkeää työtä vesistöjen tilan parantamiseksi tekee Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry. Yhdistyksen tavoittaana on elvyttää virtavesiä ja turvata vesiekosysteemin elinehtoja. Tätä toteutetaan muun muassa koskien- ja purojen kunnostamisella, patojen purkamisella ja lohikalojen kotiutusistutuksilla. Virho antaa myös asiantuntija-apua ja neuvontaa esimerkiksi vesialuiden omistajille.

Talkootyöllä on ollut tärkeä ja suuri osuus myös Mätäjoen kunnostustyössä. Virho.fi -sivuilta löydät talkookalenterin, jos haluat olla mukana vesistöjen tilaa parantamassa.

Teksti: Eija Lehmuskallio, Juha Lakaniemi
Kuvat: Jouko Lehmuskallio

Linkkejä

- – -

LuontoPortin Vihreä viikko 2021 tuo esiin ympäristöaiheita positiivisella kulmalla. Vihreää viikkoa vietetään myös verkkokursseilla ja kaupassamme, joissa koodilla vv2021 saa kaikista tuotteista -20 % alennuksen.

↑ Sivun alkuun