Luontokysymyksiä

Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.

Anneli Karjalainen

Anneli Karjalainen

Viimeksi vastattuja

Kysymysarkisto

Mikä mato banaanin sisällä?

Löysin oudon vaeltajan banaanista. Ohessa kuva n. 1-1,5 cm mittaisesta madosta, mikä ryömi banaanin sisältä kuoren alta. Otin olion kuvattavaksi ja se liikkui aika vikkelästi. Muilta osin banaani oli syömäkelpoinen, mutta eipä enää maistunut. Banaanin kuoren ulkopuolella vastaavalla kohtaa näkyi pari tummaa pistettä, läpimitta n. 1 mm.

Onkohan “banaanikäärmeitä” olemassa? Jos ei, mikä olio mahtaisi olla kysymyksessä?

Kysymyksen lähetti: Anneli Karjalainen

Vastaus

Kyseessä on kääriäisiin kuuluvan lajin toukka. Niitä on ainakin kolme samannäköistä lajia ja ne syövät hedelmiä. Kyseessä on joko Ephestia kuehniella (jauhokoisa), Ephestia elutella (kaakaokoisa) tai Plodia interpunctella (keittiökoisa). Vasta kuoriuduttua näkee, mikä siitä tulee. Kannattaa hävittää, ennen kuin ehtii munia ja lisääntyä. Ne voivat saastuttaa myös esimerkiksi kuivaelintarvikkeita.

Tähän -aihealueen kysymykseen vastasi .

Per-Olof Wickman on professori Tukholman yliopistossa. Hän vastaa erityisesti perhosia koskeviin kysymyksiin. Per-Olof on kuvannut useimmat LuontoPortti-sivujen perhoslajeista, sekä tuottanut perhosten lajikuvaukset ja määrityskaavion niiden tunnistamiseksi.