Luontokysymyksiä

Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.

Risto Moilanen

Risto Moilanen

Viimeksi vastattuja

Kysymysarkisto

Valkoinen järvivesi

Kotiseudullani Kainuussa on pieni kotijärvi, jossa on runsaasti kalaa: siikaa, ahventa ja haukea. Järveen tulee vesi muutamasta lähteestä ja vesi poistuu yhtä puroa pitkin.

Juhannuksena käydessäni järvi oli kuin se olisi kaadettu täyteen maitoa ja seassa vaaleita kokkareita. Vesi tuntui limaiselta. Verkkojen laskemista ei voinut ajatellakkaan. Mistä oli kysymys?

Kysymyksen lähetti: Risto Moilanen

Vastaus

Kiitos, hienoja kuvia. Ilmiön taustalla ovat todennäköisesti kuoriameebat / niiden lepovaiheet (kystit). Ne muodostavat kuvissa näkyvän kaltaista veden värittymistä. Levästä ei ole kyse. Kuoriameebat ovat harmittomia yksisoluisia alkueläimiä. Niiden massaesiintymiä on tavattu mm. soramonttujen uimalammikoista.

Vastauksen antoi Marko Järvinen Suomen Ympäristökeskuksesta

Tähän -aihealueen kysymykseen vastasi .

Oma tiimimme vastaa erityisesti kasveja ja niiden tunnistamista koskeviin kysymyksiin. Haemme vastauksia myös muihin kysymyksiin vierailevien asiantuntijoiden avustuksella.

Kasveista kiinnostuneille olemme tuottaneet myös mielenkiintoisia verkkokursseja. Kursseilla opitaan kasvien tunnistamista alkeista lähtien, sekä käyttämään villiyrttejä ja muita luonnosta löytyviä hyötykasveja.