Uutiset

Joulukuusi tuo muutakin kuin metsän tuoksua

Julkaistu: 20.12.2010, Kategoriat: ,

Kohta lähes jokaisen suomalaisen kotia koristaa joulukuusi. Joulukuusi tuo mukanaan paljon muutakin kuin jouluisaa metsän tuoksua. Kuusen mukana tupiin nimittäin matkustaa jopa parisataatuhatta pientä hyönteistä. Suurin osa on paljaalla silmällä näkymättömiä punkkeja ja hämähäkkejä, mutta mukana voi olla myös kääriäisen kotiloita ja oksakirjaajia.

Joulukuusen mukanaan tuomat ötökät kuolevat varsin pian sisälle joutuessaan. Ne eivät siten aiheuta vahinkoa ihmisille tai vaikkapa viherkasveille.

Ötökkäkammoiset saattavat tässä vaiheessa pohtia muovikuusen ostoa. Muovikuusen hankintaa kannattaa kuitenkin miettiä, sillä on laskettu, että vasta yli kymmenen vuotta käytettynä muovikuusi päihittää metsäisen luomukuusen. Muovikuusien valmistus ja kuljettaminen rahtilaivoilla aiheuttaa paljon päästöjä, sillä ne valmistetaan usein Kiinassa tai muissa Aasian maissa.

Lähteet

HS: Joulukuusi kuljettaa mukanaan satojatuhansia salamatkustajia
Tiede: Kuinka ekologinen on muovikuusi?