Uutiset

Kevätlajeja on havaittu normaalisti viileästä säästä huolimatta

Julkaistu: 19.04.2012, Kategoria:

Luonto-Liiton perinteisessä Kevätseurannassa tehtiin viikonloppuna havaintoja tasaiseen tahtiin. Kevät on edennyt normaalisti hieman viileästä säästä huolimatta. Kevätseurannan kolmantena seurantaviikonloppuna tehtiin paljon havaintoja esimerkiksi nokkos- ja sitruunaperhosesta. Pohjoisimmat näistä havainnoista tulivat Oulun ja Kuopion korkeudelta.

Västäräkkiä on havaittu jo Kemin korkeudella, mutta toistaiseksi lajia ei vielä tavata runsaana. Västäräkki on muiden hyönteissyöjien tavoin riippuvainen hyönteisten runsastumisesta. Seuraavaksi onkin odotettavissa hyönteisten ja sen myötä hyönteissyöjien runsastumista. Tämä on havaittavissa linnunlaulun runsastumisena.

Luonto-Liiton maaliskuussa alkanut Kevätseuranta jatkuu kesäkuuhun saakka. Havaintoja kerätään 39 vakiolajin lisäksi seitsemästä teemalajista, joita tänä vuonna ovat juolukka, tupasvilla, vaivaiskoivu, kurki, hyttynen, tervapääsky ja teeri. Kuka tahansa voi osallistua seurantaan ilmoittamalla havaintojaan netti- tai paperilomakkeella. Ensihavaintoja voi kirjata ja ilmoittaa milloin tahansa. Kahden viikon välein järjestetään kevätseurantaviikonloppu, jolloin arvioidaan lajien runsautta.

Lue lisää