Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Nyt on vuorossa laji 22.
Litulaukka, Alliaria petiolata
Litulaukka on vanha kulttuurikasvi, jota löytyy eteläisestä osasta maatamme suomalaisten pisimpään asuttamilta alueilta. Se kasvaa rehevissä lehdoissa ja keskiaikaisten asutusten ja vanhojen kartanoiden ympäristöissä. Sitä ei juurikaan löydy ihmisasutusten ulkopuolelta eikä se vie elintilaa muilta luonnonkasveilta. Nykyäänkin litulaukka viihtyy parhaiten ihmistoiminnan ja kotieläinten muokkaamilla mailla ja paikoin se kasvaa komeina laikkumaisina kasvustoina talojen seinustoilla ja pihapiirien tuntumassa. Litulaukka on 2-vuotinen. Kun sitä tuo kasvupaikalle kahtena perättäisenä vuotena, saa sen kasvamaan yleensä pysyvästi halutulla kasvupaikalla niin, että satoa voi korjata joka vuosi.
Kasvia on siirretty tarkoituksella pihapiireihin, sillä sitä on käytetty monipuolisesti lääkekasvina, salaattina ja maun antajana. Erityisesti nuoria lehtiä on käytetty – ja käytetään edelleenkin monenlaisiin ruokiin. Nuoret lehdet ovat kurttuisia ja nyhälaitaisia, ja melko helposti tunnistettavissa jo ensimmäisenäkin vuonna ruusukkeena, ainakin jos tietää sitä kasvaneen samalla paikalla edellisenä vuonna. Ja murskatun lehden haistaminen auttaa tunnistamista. Toisen vuoden litulaukka kukkii hohtavan valkoisin kukin alkukesästä, jolloin se on helppo tunnistaa. Litulaukan laukka-nimiosa viittaa sipulikasveihin johtuen kasvin melko voimakkaasta valkosipulin tuoksusta. Litulaukka onkin englanniksi ‘garlic mustard’ eli valkosipulisinappi. Litulaukka kuuluu kuitenkin ristikukkaisiin, joihin litu-nimiosa viittaa.
”Kourallisella litulaukkaa voi korvata monessa ruoassa sekä sipulin, että yrtit.”
Ote Jouni Toivasen Viettelevät villiyrtit -kirjasta
Lajit LuontoPortin sivuilla
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/litulaukka
Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Jouko Lehmuskallio
