Hyvää äitienpäivää!
Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Nyt ollaan edettu lajeihin 11 ja 12.
Valkovuokko, Anemone nemorosa
Valkovuokko on teriöltään yleensä valkoinen, mutta sitä voi löytää joskus myös sinikukkaisena. Eteläisessä Suomessa valkovuokko kuuluu erottamattomana äitienpäivään. Se kasvaa lehtipuumetsien pohjalla, jossa se saa riittävästi valoa, ennen kuin puihin ilmestyvät lehdet varjostavat metsänpohjaa. Valtoimenaan kukkiva valkovuokkomeri on kevään odotetuimpia luontoelämyksiä.
Valkovuokkoa voi löytää myös aukeilta mailta, metsänreunamilta ja joentörmiltä. Valkovuokon kasvualue ulottuu melko runsaana aina Pohjois-Hämeeseen saakka. Muutamia satunnaisia kasvupaikkoja on nähty Oulun ja jopa Tornion korkeudella saakka. Etelän runsailta kasvupaikoilta valkovuokkoa voi äitienpäivänä poimia, joskin kannattaa varoa poimimasta kasvia juurineen, sillä valkovuokolta kuluu vuosia siemenen itämisestä kukinnan alkamiseen. Pohjoisimmillaan valkovuokkoa on Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa (ennen Oulun ja Lapin lääneissä).
Alppivuokko, Anemone trifolia
Erehdyttävästi valkovuokon näköinen ja samaan aikaan kukkiva alppivuokko on meillä erittäin harvinainen ja rauhoitettu kasvi, jota Suomessa voi löytää luonnonvaraisena vain Asikkalan Vääksystä, johon sen todennäköisesti alun perin on tuonut Helsingin yliopiston kasvitieteen professori J.P. Norrlin vuonna 1929. (Norrlinin kesähuvila sijaitsi kasvin ensimmäisen löytöpaikan läheisyydessä.) Äkkikatsomalla alppi- ja valkovuokko ovat hyvin samannäköisiä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa eroja, joista selkein on lehtien muoto.
Lajit LuontoPortissa
Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Jouko Lehmuskallio
