Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Nyt ollaan edetty lajiin 16.
Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden aikana ei liene koettu kovinkaan monta näin kylmää kevättä, kuin tänä vuonna. Muutaman viimepäivän aikana koetut lämpöaallot ovat saaneet ainakin eteläsuomalaisen metsänpohjan loistamaan valkoisenaan käenkaalin eli ketunleivän kukista. Käenkaalin ihanan happamanraikas maku muistuttaa monia suomalaisia lapsuuden metsäretkistä, kun sai maistella vaaleanvihreitä apilamaisia lehtiä tuoreeltaan.
Ennen kuin lehtipuut kasvattavat lehtensä täyteen kokoonsa, käenkaali, Oxalis acetosella, saa kasvupaikoillaan sopivasti valoa ja pääsee aloittamaan varhaisen kukintansa. Käenkaalin juuristo on hyvin hento ja kasvi on erittäin herkkä kuivumiselle. Kuivina kausina se laskostaa lehdykkänsä suppuun toisiaan vasten. Näin haihtuminen vähenee noin puoleen eikä kasvi pääse kuivumaan. Käenkaali vetää lehtensä suppuun myös öisin, kovalla auringonpaisteella ja rankkasateella. Lehdet reagoivat myös kosketukseen. Käenkaalin lehdet säilyvät – ainakin osittain – vihreinä talven yli, joten niitä voi kerätä vaikka salaatin koristeeksi niin kauan kuin lumi peittää metsänpohjan ja uudelleen varhain keväällä heti lumien sulettua. Nykyisin myös joidenkin huippuravintoloiden ruoka-annoksiin ja myös juomiin käenkaali antaa oman pikantin lisänsä villiyrttinä ja koristeena lisäämään raikkautta, hapokkuutta ja kaunista ulkonäköä. Latinakielisen nimensä mukaan käenkaali sisältää oksaalihappoa, joka suojaa kasvia etanoilta ja hyönteisten toukilta. Oksaalihapon takia käenkaalta ei suositella käytettäväksi kuin pieniä määriä.
Käenkaali kasvaa keväällä valoisissa, myöhemmin varjoisissa rehevissä ja lehtomaisissa metsissä metsänpohjan aluskasvina. Se onkin lehtomaisten kankaiden indikaattorilaji ja on paikoin niin tunnusomainen, että tämä meille tuttu keväisen valoisa metsätyyppi onkin nimetty käenkaali- oravanmarja–tyypiksi.
Laji LuontoPortissa
Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Jouko Lehmuskallio
