Uutiset

Akatemiaprofessori Ilkka Hanski Yhdysvaltain tiedeakatemiaan

Julkaistu: 09.05.2010, Kategoriat: ,

Akatemiaprofessori Ilkka Hanski on kutsuttu Yhdysvaltain tiedeakatemiaan yhtenä 18:sta uudesta ulkomaisesta jäsenestä. Samalla tiedeakatemia valitsi 72 uutta yhdysvaltalaista jäsentä. Hanski johtaa Helsingin yliopistossa metapopulaatiobiologian huippuyksikköä.

Ilkka Hanski on kansainvälisesti tunnettu metapopulaatio- ja evoluutiobiologian tutkimuksistaan, jotka ovat alallaan uraauurtavia. Tutkimuskohteina hänellä on myös pohjoisten metsien biodiversiteetti. Ryhmineen hän tutkii pirstoutuneissa elinympäristöissä elävien lajien biologiaa. Tällä tutkimusryhmä pyrkii edistämään luonnonsuojeluun soveltuvan metapopulaatiobiologian tutkimusta.

Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia on tutkijoiden järjestö, jonka tavoitteena on tieteen edistäminen sekä tutkimustiedon käytön tukeminen yleisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tiedeakatemia on perustettu vuonna 1863. Ilkka Hanski on kutsuttu vuonna 2005 myös brittiläisen Royal Societyn jäseneksi.

Lähteet ja linkkejä