Uutiset

Ilmastonmuutos näkyy kalakannoissa

Julkaistu: 12.07.2011, Kategoriat: ,

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset kalakantoihin ovat nähtävissä. Esimerkiksi kylmänveden lajit made ja siika kärsivät lämpimistä talvista ja rehevöitymisestä. Madesaaliit ovat laskeneet ennätysalhaisiksi, ja siikasaaliitkin ovat istutuksista huolimatta monin paikoin pienentyneet siian siirtyessä pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen myötä.

Toisaalta ahven ja kuha hyötyvät lämpistä kesistä, mikä näkyy runsaina saaliina. Vajaan asteen lämpimämmät olosuhteet viimeisen kahden vuosikymmenen aikana 1980-lukuun verrattuna ovat antaneet noin 10 miljoonaa kiloa enemmän kuhaa merialueelta. Ilmastonmuutoksen myötä ahvenen kalastuskausi on pidentynyt ja kalastuksen painopiste ei enää ole kutukalastuksessa.

Lämpeneminen hyödyttää myös vieraslajeja. Esimerkiksi mustatäplätokko ja hopearuutana ovat lisääntyneet rannikoilla. Hopearuutana lisääntyy tehokkaasti, kasvaa nopeasti, sietää vähähappisia ja reheviä olosuhteita ja nousee halukkaasti jokiin ja ojiin, mikä tekee siitä uhan sisävesien kalastolle.

Lähde