Uutiset

Itämeressä on havaittu hohtavia myrkkyleviä

Julkaistu: 27.07.2011, Kategoria:

Kuva: Daniel Eriksson

Kuva: Daniel Eriksson

Suomen ympäristökeskuksen SYKEn merikeskus on tutkinut Föglön matalien lahtien leväesiintymiä, jotka yöllä muodostavat turkoosin valoilmiön. Kyseessä ovat yksisoluiset Alexandrium ostenfeldii panssarisiimalevät. Tutkimuksissa on selvinnyt, että leväkanta on esiintynyt Itämeressä jo pitkään. Kukinnat ovat seurausta olosuhteiden muuttumisesta levälle suotuisiksi. Lajia tavataan vedessä toukokuusta lähtien, mutta suurempia solutiheyksiä vasta kun veden lämpötila ylittää 20 astetta.

Tällä hetkellä tiedetään, että kukintoja esiintyy Ahvenanmaan saaristossa, Suomen etelä- ja lounaisrannikolla sekä Loviisan rannikolla. Kukinnat ovat varsin paikallisia ja niitä on havaittu vain suojaisissa lahdenpohjukoissa.

Kaikki Itämeren Alexandrium ostenfeldii -populaatiot tuottavat myrkyllisiä yhdisteitä. Vedessä olevien myrkkyjen määrä voi kasvaa kukinnan aikana hyvin suureksi. Levillä saattaa olla merkitystä alueen muille eliöille, sillä levien myrkyt voivat siirtyä ravintoketjussa eteenpäin. Pohjalla ruokailevista kaloista ja sedimentin pinnan alla olevista sydänsimpukoista onkin löydetty myrkkyjä.

Toistaiseksi leväkukinnoista ei ole havaittu haittoja eliöstölle tai ihmisille. Uimisesta ei tiettävästi ole vaaraa, joskin levien erittämät yhdisteet saattavat ärsyttää ihoa. Kukinta-alueelta pyydettyjen kalojen syömistä kokonaisina on syytä välttää varmuuden vuoksi.

Lähde