Uutiset

Lintujen laulu muuttuu liikenteen melun myötä

Julkaistu: 22.12.2009, Kategoriat: ,

Talitinttien laulu on muuttunut vuosien saatossa. Vanha titityy-laulu on kääntynyt kaupunkitalitinttien slangiksi, tityy-lauluksi. Kaliforniassa San Franciscossa tehdyssä tutkimuksessa todettiin linnunlaulun muuttuvat ympäristön äänitaustan mukaan. Tutkimuksessa seurattiin valkopääsirkkuja 30 vuoden aikana. Tuona aikana lintujen laulun muuttui liikenteen aiheuttaman melun myötä siten, että sen keskimääräin taajuus nousi. Lisäksi lintujen laulussa oli erotettavissa erilaisia ”murteita”.

Tutkimuksesta uutisoi YLE:n tiedeuutiset.