Uutiset

Oulun valkovuokkoesiintymää hoidetaan huolella

Julkaistu: 11.06.2010, Kategoriat: ,

Valkovuokko (Anemone nemorosa) on eteläisen Suomen keväisin kukkiva kasvilaji. Se ei menesty kovin pohjoisessa satunnaisia pieniä esiintymiä lukuun ottamatta. Yksi tällainen esiintymä on Oulussa. Se on onnistuttu säilyttämään alueen muuttumisen ja ilmastollisten olosuhteiden paineessa. Valkovuokon suojelemiseksi on tehty kuitenkin paljon työtä.

Oulun Toppilansaaren Prikipuistossa kasvavat valkovuokot ovat peräisin 1800-luvun lopulla tehdyistä istutuksista. Prikipuistossa olevaa kantaa on yritetty kloonata epäonnistunein kokeiluin. Oulun yliopiston kasvimuseon preparaattori Lassi Kalleinen toteaa valkovuokon olevan hivenen hankala kloonaamisen kannalta. Kloonaus olisi kuitenkin tarpeellista, jos alueen valkovuokot halutaan säästää. Alueen suojeleminen ei välttämättä riitä.

Valkovuokkoja suojellaankin nyt erityisen huolella, sillä alueelle rakennetaan paljon. Kalleinen kertoo, että puistoa hoidetaan nyt valkovuokon ehdoilla ja käsipelillä. Työ on toistaiseksi tuottanut tulosta, sillä valkovuokkoesiintymä voi mainiosti.

Pohjois-Suomen alueella valkovuokko on rauhoitettu sen harvinaisen esiintymisen vuoksi.

Linkki

Yle-tiedeuutiset: Valkovuokkoesiintymää suojellaan Oulussa

Kommentoi




/3000
Ohjeita
  • *lihavoitu*
  • _kursivoitu_
  • Linkitys automaattisesti: www.luontoportti.com=www.luontoportti.com
  • Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua, asiattomia viestejä ei julkaista.
  • Kaikki kentät täytettävä. Sähköpostiosoitetta ei näytetä julkisesti.
  • Ennen viestin lähettämistä paina esikatselu-painiketta, niin näet miltä viestisi tulee näyttämään.

↑ Sivun alkuun

Tilaa artikkelit LuontoPortti Facebookissa
yhteistyossa
Ulkoasiainministeriö Unesco