Uutiset

Suomen metsissä kasvaa lääkevarasto

Julkaistu: 17.06.2011, Kategoria:

Suomalaisten marjojen terveysvaikutukset ovat erittäin monipuolisia. Tämä käy ilmi VTT:n yli 20 vuoden aikana tekemistä tutkimuksista. Lähes kaikista marjoista on hyötyä korkeaan verenpaineeseen. Esimerkiksi mustikka ehkäisee tulehduksia ja vadelma, mansikka ja lakka korjaavat kolesteroliarvoja, kertoo dosentti Riitta Puupponen-Pimiä VTT:stä. Marjojen syöminen voi myös ennaltaehkäistä sydän- ja verisuonitautien kaltaisten kroonisten sairauksien syntyä.

VTT:n tutkimuksessa syötiin marjoja kahdeksan viikkoa 300 gramman päiväannoksissa. Määrä on tavallista käyttöä suurempi, mutta tutkimuksen tulokset osoittavat, että marjojen käytön terveysvaikutukset voivat näkyä jo lyhyessä ajassa.

Lähiaikoina on myös odotettavissa tuloksia Itä-Suomen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan tummat marjat näyttäisivät ehkäisevän jopa diabetesta.

Suomalaiset marjat ovat ainutlaatuisia. Niiden hyödyllisten bioaktiivisten aineiden pitoisuudet ovat moninkertaisia esimerkiksi Etelä-Euroopan marjoihin verrattuna. Kansanlääkinnässä marjojen terveysvaikutuksiin on uskottu pitkään, ja tulevaisuudessa tutkimustulokset voivat johtaa uusiin sovelluksiin myös lääkkeissä.

Lähteet ja linkit

Kommentoi




/3000
Ohjeita
  • *lihavoitu*
  • _kursivoitu_
  • Linkitys automaattisesti: www.luontoportti.com=www.luontoportti.com
  • Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua, asiattomia viestejä ei julkaista.
  • Kaikki kentät täytettävä. Sähköpostiosoitetta ei näytetä julkisesti.
  • Ennen viestin lähettämistä paina esikatselu-painiketta, niin näet miltä viestisi tulee näyttämään.

↑ Sivun alkuun

Tule mukaan villiyrttikursseillemme

LuontoPortti Facebookissa

Unesco