Uutiset

Talviruokinta voi vaikuttaa lintujen kehitykseen

Julkaistu: 22.12.2009, Kategoria:

Meille suomalaisille tutussa Sylvian joululaulussa esiintyvä mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) muuttaa talveksi useimmiten Etelä-Euroopan lämpöön. Uudessa tutkimuksessa on kuitenkin havaittu, että mustapääkertun muuttokäyttäytymiseen, perimään ja ulkonäköön vaikuttavat myös niiden talviruokinta sekä lämmenneet talvet. Osa Saksassa pesivistä mustapääkertuista muuttaa Etelä-Euroopan sijaan Iso-Britanniaan.

Saksalaisen Freiburgin yliopiston tutkijan Martin Schaeferin mukaan englantilaisten innostuneisuus lintujen talviruokintaan on ohjannut lintujen evoluutiota. Lyhyempi muuttomatka on muuttanut mustapääkerttujen siipien muotoa ja nokka on kehittynyt siementen syöntiin soveltuvaksi. Tutkijan mukaan tämä on hyvä esimerkki nopeasta evoluutiosta, joka on tapahtunut noin 30 vuoden sisällä ihmisen toiminnan myötä.