Uutiset

Valokuvakisa päättynyt

Julkaistu: 01.02.2011, Kategoriat: ,

Sony DSC-HX5V LuontoPortti käynnisti keväällä 2010 YK:n kansainvälisen biodiversiteettivuoden kunniaksi neliosaisen valokuvakilpailun. Vuodenaikojen mukaan etenevä lasten ja nuorten kilpailu tapahtui kahdessa ikäsarjassa.

Jokaiseen osakilpailuun tuli runsaasti otoksia ympäri Suomea. Niissä nuoret kuvaajat olivat ilahduttavan monipuolisesti tallentaneet pohjoisen luontomme erityispiirteitä.

Raadin tehtävä on joka kerta ollut hyvin hankala, sillä valokuvien arvostelu ei ole helppoa: sisältöä olemme kuitenkin pyrkineet painottamaan tekniikkaa enemmän. Jokaisella raadin jäsenellä on tietysti ollut myös oma tapansa arvioida kuvia, joten hajontaakin pisteytyksissä on saatu mukavasti.

Kilpailussa palkintosijoille päässeet on palkittu LuontoPortin yhteistyökumppanin Sony Finlandin lahjoittamilla digitaalikameroilla. Nyt raati siirtyykin tutkimaan talviluonnon monimuotoisuutta ja pohtimaan viimeisten kamerapalkintojen saajia!

Aiemmat osakilpailut

Tilaa artikkelit
Tunnista lajeja!
Tunnista lajeja!
LuontoPortti Facebookissa

Unesco