Suojelualueiden linnustollinen arvo heikko
Julkaistu: 04.08.2011, Kategoriat: Linnut, Ekosysteemit
Suomen tärkeimpien lintualueiden linnustollinen arvo on vähentynyt alle puoleen 1960-luvun tilanteesta. Tämä käy ilmi yhteenvedosta, jonka BirdLife Suomi teki kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden (IBA, Important Bird Area) perusteella. Tulokset julkaistiin kesällä Linnut-vuosikirjassa.
Erityisesti matalavetisten kosteikkojen tilanne on huono. Vesistöjen rehevöityminen ja sitä seurannut ravintoketjujen muutos on vähentänyt lintujen määrää. Monen järven ja lahden pohja on kuollut eikä enää tarjoa linnuille ravintoa. Tärkeät lintualueet heijastavat tilannetta koko maassa, sillä uhanalaisten lintujen joukossa korostuvat eniten kosteikkolinnut, kuten sorsat ja kahlaajat.
BirdLife Suomi pitää välttämättömänä, että luonnonsuojelualueiden kosteikkojen kunnostusta tehostetaan. Suomessa suojelualueiden kunnostaminen on ollut vähäistä. Kosteikkojen peruskunnostukset nostavat niiden linnustoarvoa merkittävästi.
Suomessa on 468 linnustonsuojelualuetta, joista merkittävimmät BirdLife International on luokitellut kansainvälisesti tärkeäksi lintualueeksi.
Lähteet ja linkit
- BirdLife Suomi: Suojelualueiden linnusto on romahtanut Suomessa
- Linnut-vuosikirjan artikkeli aiheesta (PDF)
- BirdLife Suomi: Suomen kansainvälisesti tärkeät lintualueet