Uutiset

Valtakunnallinen leväkatsaus 11.8.

Julkaistu: 11.08.2011, Kategoria:

Sinilevähavainnot ovat vähentyneet merialueilla tuulisen sään vuoksi kuluneen viikon aikana. Ainoastaan Selkämeren eteläosissa ja Suomenlahdella havaittiin sinilevää veteen sekoittuneena. Sinilevistä runsaimmin esiintyy Aphanizomenon-levää, sekä jonkin verran Nodularia-levää. Myös Dinophysis-panssarilevää on havaittu vesinäytteissä. Pintalauttoja ei ole havaittu.

Tuulisen sään lisäksi meriveden pintalämpötilan putoaminen hillitsee sinilevän kasvua. Suomenlahdella ja Saaristomerellä pintalämpötila on pudonnut 18–19 asteeseen. Ensi viikolla pintalevälauttojen esiintymisen todennäköisyys hieman lisääntyy Saaristomerellä ja Suomenlahdella, sillä säästä ennustetaan tyynempää ja lämpimämpää.

Sinileväkukinnat ovat vähentyneet myös järvillä epävakaisen sään vuoksi. Leväkukintojen määrä havaintojärvillä on pienempi kuin ajankohdalle on tyypillistä. Sinileväesiintymiä seurataan viikoittain n. 260 järvihavaintopaikalla. Niistä 46 havaintopaikalla havaittiin sinilevää. Leväkukinta oli runsas yhdeksällä ja erittäin runsas kahdella seurantajärvellä.

Lähde