Valtakunnallinen leväkatsaus 28.7.
Julkaistu: 29.07.2011, Kategoria: Ekosysteemit
Lämmin sää on lisännyt sinilevän määrää sekä merialueilla että järvillä.
Merialueiden runsaimmat leväkukinnat esiintyvät suojaisissa lahdissa ja venesatamissa. Levät ovat Etelä-Suomen rannikolla paikoin kerääntyneet pintaan. Laajoja levälauttoja ei ole havaittu.
Kansalais- ja asiantuntijahavaintojen mukaan kohtalaisia ja paikoin runsaitakin määriä sinilevää on tavattu Suomenlahden rannikolla ja Saaristomerellä. Merkittävimmät sinileväkukinnat esiintyvät edelleen ranta-alueiden suojaisissa lahdissa ja venesatamissa, joissa tuulet eivät pääse niitä hajottamaan. Vaikka osa levästä on myrkytöntä, saattaa joukossa olla myrkyllistä Nodularia-sinilevää, joten uimista leväisessä vedessä on syytä välttää.
Helteet ja veden lämpeneminen lisäävät pintalevälauttojen esiintymisriskiä erityisesti Ahvenanmaan eteläosissa, itäisellä Saaristomerellä sekä läntisellä Suomenlahdella. Pintaveden lämpötila on Suomenlahdella ja Saaristomerellä lämmennyt yli parinkymmenen asteen, mikä suosii sinilevien kasvua.
Järvillä sinilevää on havaittu enemmän kuin keskimäärin vastaavana ajankohtana. Seurantajärvistä 70 havaintopaikalla havaittiin sinilevää. Kymmenellä havaintopaikalla leväkukinta oli runsas. Erittäin runsaita sinileväkukintoja esiintyi neljällä seurantajärvellä. Lämpimät säät ovat suosineet sinileväkukintojen lisääntymistä. Järvien pintaveden lämpötilat ovat pääosin 2-5 astetta keskiarvojen yläpuolella.