Uutiset

Viime kesän lämpö teki hyvää perhosille

Julkaistu: 17.01.2011, Kategoria:

Perhoset menestyivät viime kesän lämpöaallon sekä edellistalven hyvien talvehtimisolojen myötä hyvin. Yli 80 lajia runsastui, yksilömäärät olivat suuret ja uusia lajihavaintoja tehtiin uusilla alueilla. Valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa tehtiin 20-vuotisen seurannan ennätys. Siinä havaittiin lähes 350 000 yksilöä 105 eri päiväperhoslajista. Erityisesti lanttuperhosten määrä oli runsas. Seurannasta vastannut Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista kertoi, että lanttuperhosia esiintyi huhtikuusta syyskuulle kolmessa sukupolvessa.

Monet perhoslajit suuntasivat kohti pohjoista ja uusia alueita. Uusia maakuntahavaintoja tehtiin esimerkiksi isokultasiivestä Etelä-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla, etelänhopeatäplästä Pohjois-Karjalassa ja loistokultasiivestä Sompion Lapissa.

Kaakkoistuulet toivat mukanaan meille erikoisia perhosia, esimerkiksi suuria määriä sinappiperhosia. Sinappiperhosia vaelsi viimeeksi yhtä runsaasti noin kymmenen vuotta sitten. Täpläperhoset ja häiveperhoset olivat kesän väripilkkuja. Ritariperhoset, nopsa- ja kultasiivet sekä sinisiivet menestyivät viime kesänä. Heinäperhosille sen sijaan viime kesä oli heikko.

Lähde