Fysiologisen kasvitieteen dosentti, kasvibiologian vastuuprofessori ja yliopistolehtori Kurt Fagerstedtin työhön kuuluu puiden ligniinin, kasvien stressin ja antioksidanttien tutkimuksesta aina kasvibiologiaan liittyvien väitöskirjat. ”Tässä on mukavia puolia, sillä saa pitää huolta henkilöstöstä ja toisaalta kaikki väitöskirjat käyvät minun kauttani, niin että näkee mitä kaikkea täällä on oikein menossa”, kertoo Fagerstedt työnkuvastaan. Monille suomalaisille tuttu kirja Mikä puu, mistä puusta? on ollut yksi Fagerstedtin monista kirjaprojekteista. Kirjassa esitellään lähes kaikki suomalaiset puulajit, joitakin pensaita ja muutamia ulkomaisia puulajeja. Jos metsässä tai puistossa vastaantuleva puu ei tunnu tutulta, voi olla varma, että Dosentti Kurt Fagerstedt sen tietää. Fagerstedt on ollut myös mukana tekemässä LuontoPortin Puut ja pensaat osiota. Lajintuntemusasiat ovat myös kasvifysiologille tärkeitä.
Ken mäntyyn kurkottaa, se kuuseen kapsahtaa
– vai miten se nyt oli
Lajintuntemustaidot ovat Kurt Fagerstedtin mukaan Suomessa heikentyneet. Suomessa puiden tunnistaminen ei ole edes kovin vaikeaa, sillä puulajisto on täällä verrattain pieni ja lajit useimmiten helposti erotettavissa toisistaan. Muualla maailmassa puulajeja onkin jo enemmän, joten silloin tarkkaa lajintuntemustaitoa ei voi kaikilta odottaa. Puiden tunnistaminen on tärkeää nimenomaan Suomessa siksi, että monet puut ovat arvokkaita paitsi taloudellisessa mielessä, niin myös ekosysteemeissä. ”Suomihan seisoo puujaloilla”, muistuttaa Fagerstedt. Metsänomistajien täytyisi osata tunnistaa ja erottaa omasta metsästään vaikkapa hies- ja rauduskoivu, sillä rauduskoivu on taloudellisesti hieskoivua tärkeämpi puu. Erityisesti metsiä hoitavien tai siellä jollain tavoin työskentelevien tulisi omata edes jonkinlaisia lajintuntemustaitoja. Hän kertoo esimerkin hevoskastanjoista, jotka hän oli istuttanut kotinsa lähelle. Sähkölinjan alapuolista maata raivaamaan tullut mies oli sahannut myös arvokkaat hevoskastanjat, vaikka ne eivät olleet edes sähkölinjan alla. Fagerstedt arvelee, että jos mies olisi tunnistanut puut, hän olisi jättänyt ne kaatamatta.
Kurt Fagerstedt ja kvittenipuu (Cydonia vulgaris).
”Puut ovat erittäin tärkeä osa Suomen luontoa”, painottaa Kurt Fagerstedt. Vaikea on kuvitella suomalaista maisemaa ilman puita ja humisevaa metsää. Puista voidaan saada myös monenlaisia muita hyödykkeitä ihmisille. Se, joka tuntee metsälehmuksen, tietää, että se kukkii heinäkuussa ja sen kukista voi tehdä hyvää teetä. Toisaalta monet kasvit ovat myrkyllisiä. Innokkaana puutarhanhoitajana Fagerstedt pohtii, että tämä kannattaisi huomioida jo puutarhakaupoissa. Olisi tärkeää, että ihmiset puita, pensaita tai ruohovartisia kasveja valitessaan tietäisivät niiden olevan myrkyllisiä. Erityisesti lasten valistaminen myrkyllisistä kasveista on olennaista. Viheralueilla työskentelevien ja niitä suunnittelevien pitäisi myös tietää tämä, jottei esimerkiksi päiväkodin ympärille istuteta niitä kaikkein myrkyllisimpiä kasveja.
Lajintuntemustaitojen opettelun tulisi Fagerstedtin mielestä alkaa jo koulusta. ”Lajintuntemus kouluopettajilla pitäisi olla sellainen perustaito”, hän sanoo. Kasvisystematiikan opetus on ollut Fagerstedtin mukaan huonoissa kantimissa maailmanlaajuisesti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Nyt tilanne on hänen mukaansa muuttumassa, sillä esimerkiksi työelämäpuolelta on tullut selvä viesti lajintuntemustaitojen tarpeesta: ”Meillä on ollut viime vuosina sidosryhmätapaamisia meiltä valmistuneiden opiskelijoiden, opettajien ja meidän opiskelijoiden kesken ja nyt on tullut aika paljon sellaisia kommentteja, että lajintuntemusopetusta pitäisi vahvistaa, koska semmoista tarvitaan.” Arvostus lajintuntemustaitoja kohtaan lähtee Fagerstedtin mielestä valistuksesta: ”Siihen ei ole mitään muuta keinoa. Korostetaan näitä asioita, niin kyllä se tieto pikkuhiljaa menee perille.”
Arvostusta voisi lisätä myös se, että ihmiset ymmärtäisivät monipuolisesti kasvien ja koko metsäekosysteemin merkityksen. Harva esimerkiksi tietää, että vielä nykyäänkin noin 95 % käytettävistä lääkeaineista on alunperin peräisin luonnonkasveista. Aspiriini on asetyylisalisyylihappoa, joka on löydetty pajusta.
Kasvitkin stressaantuvat
Dosentti Kurt Fagerstedtilla on menossa mielenkiintoisia tutkimusprojekteja. Niistä päällimmäisenä hän on mukana tutkimassa kasvien stressiä sekä puiden ligniiniä. _Oxygen Stress Tolerance_–tutkimusryhmä selvittää kasvien kokemia sterssitilanteita ja sitä, miten kasvit niihin reagoivat. Kasveilla on paljon antioksidantteja, joilla ne puolustautuvat stressitekijöitä vastaan, mutta aina se ei riitä, vaan vaurioita tulee. Tutkimusryhmä on selvittänyt antioksidanttien määrää kasveissa ja toisaalta niiden tasojen laskua ja nousua erilaisissa stressitilanteissa.
”Esimerkiksi lievissä stressitilanteissa kasvit saattavat hyvinkin lisätä näiden antioksidanttien määrää ja sillä tavalla puolustautua entistä paremmin. Sen sijaan jos stressi kasvaa entistä voimakkaammaksi, niin loppujen lopuksi puolustuskin rapautuu ja voi syntyä vaurioita”, kertoo Fagerstedt. Tilanne on samankaltainen kaikilla eliöillä, myös ihmisillä. Tällä hetkellä tutkimusryhmän erityisenä tarkkailunkohteena on solunsisäinen signallointi. He selvittävät, miten solut ”havainnoivat” ympäristöään ja muutoksia siinä. Esimerkiksi jos kasvin juuret ovat tulvassa ja hapenpuutteen vuoksi kasvi stressaantuu, tutkitaan miten kasvi ”huomaa” happipitoisuuden muutokset, miten ne vaikuttavat soluun ja miten sen eri geenit aktivoituvat.
Toinen mielenkiintoinen tutkimusaihe liittyy puun soluseinässä olevan yhdisteen, ligniinin tutkimiseen. Ligniini on suuri molekyyli, monimutkainen verkkomainen polymeeri, jota kutsutaan myös puuaineeksi. Se tekee puusta kovan liimaamalla soluseinien selluloosasäikeet toisiinsa. Ligniini lisää esimerkiksi puun polttoarvoa, mutta valkoisen paperin valmistuksessa siitä on haittaa. Ligniini nimittäin kellastuttaa paperin nopeasti esimerkiksi sanomalehdissä. Valkoista paperia valmistettaessa ligniini joudutaan poistamaan tehtaissa kemikaalien avulla. Tutkimusryhmä yrittääkin löytää ligniinin kehittymiseen vaikuttavia geenejä, joiden toimintaan vaikuttamalla voitaisiin kasvattaa joko enemmän tai vähemmän ligniiniä sisältäviä puita käyttötarkoituksen mukaan. Tällöin voimakkaita kemiallisia prosesseja ei tarvittaisi paperinvalmistuksessa.