Uutiset

Töölönlahden lajimäärä yllätti tutkijat

Julkaistu: 27.05.2010, Kategoriat: ,

Kuva: Jouko Lehmuskallio

Geo-lehden vuorokauden mittainen tempaus kokosi paikalle viitisenkymmentä lajiasiantuntijaa. Kuva: Jouko Lehmuskallio

Geo-lehti järjesti kaksipäiväisen luontotapahtuman Töölönlahdella Helsingissä 25.5.–26.5.2010. Päivän aikana laskettiin alueelta löytyviä eliölajeja, joita löytyikin lopulta 775. Geon luontopäivä on osa kansainvälistä tapahtumasarjaa, joka järjestetään touko-kesäkuussa 35 maassa YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuoden merkeissä. Töölönlahden lisäksi tapahtuma järjestetään esimerkiksi Himalajalla Intiassa ja Akropolis-kukkulalla Kreikassa. Suomen tapahtuman teemana oli monimuotoinen kaupunkiluontomme. ”Suuri joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa on valmiina ponnistelemaan luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi”, sanoo Geo-lehden päätoimittaja Katriina Palo-Närhinen.

Uusi laji

Meribiologi Essi Keskinen löysi uuden tulokaslajin Töölönlahdelta. Valekirjosimpukka on kolmas löydetty esiintymä Suomesta. Aikaisemmin sitä on löydetty Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloiden lauhdevesialtaista ja nyt ensimmäisen kerran Töölönlahdesta.

Töölönlahden veden laatu yllätti tutkijat myös positiivisesti. Koekalastuksessa saatiin mm kuhaa.Sekä laji,- että yksilömäärät olivat suuremmat kuin tutkijat osasivat odottaa. Tapahtumaan osallistui tutkijoita mm Metsähallituksesta, Suomen Ympäristökeskuksesta, Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, Ympäristöministeriöstä, Helsingin ympäristökeskuksesta ja Suomen Hyönteistutkijoiden seurasta.

Tuloksia:
  • Kärpäsiä tunnistettiin 119 eri lajia (mukana mahdollisesti Suomelle uusi laji).
  • Päiväperhosia löytyi kaksi lajia.
  • Pohjanlepakko yllätti iloisesti tutkijat.
  • Jäkäliä ja sammalia 120 lajia.
  • Pistiäisistä kimalaisia löytyi 11 lajia, ampiaisia kaksi, mehiläisiä ja muurahaisia viisi. Tunnistamista odottaa suuri joukko loispistiäisiä.
  • Sieniä oli runsaasti – esimerkiksi kolmen tähden ruokasieni, kevätkaunolakki.
  • Kasveilla oli 13 eri lajin aiheuttamia äkämiä. Niitä olivat saaneet aikaiseksi muun muassa punkit ja äkämäsääsket.
  • Painolastiveden mukana tulleita vieraslajeja olivat amerikanmonisukasmato ja tiikerikatka.
  • Lintulajeja nähtiin 47, esimerkiksi kultarinta, räyskä ja pikkulepinkäinen.

Kerättyä aineistoa käydään vielä tutkijoiden toimesta läpi. Lopulliset lajilistat tullaan julkaisemaan Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkosivuilla ja Geon heinäkuun numerossa.

Eija Lehmuskallio

Lähde