On aika aloittaa talvilintujen ruokinta

Punatulkku, Pyrrhula pyrrhula. Kuva: Jari Peltomäki, www.lintukuva.fi

Punatulkku, Pyrrhula pyrrhula. Kuva: Jari Peltomäki, www.lintukuva.fi.

Lokakuun kirpeät pakkasaamut ovat muuttaneet monena aamuna maan valkoiseksi. Kaunis maisema ei välttämättä lintuja kiehdo, sillä niiden ravinto alkaa käydä vähiin. Kun maa jäätyy tai sataa lunta, on aika aloittaa lintujen talviruokinta.

Ruokinnan jatkuvuus

Talviruokinnan perussääntö on se, että kerran sen aloitettuaan sitä on jatkettava kevääseen asti. Jos ruokinnan lopettaa kesken, on vaara, etteivät linnut löydä tarpeeksi nopeasti uutta ruokintapaikkaa tai muuta ravintoa luonnosta ja ne menehtyvät. Erityisesti tämä on syytä pitää pakkaskausien aikana mielessä.

Turvallisuus ja hygienia

Talviruokinnassa on aina otettava huomioon myös sijainti sekä ruokintapaikan hygieenisyys. Ruokintapaikan tulisi sijaita sellaisessa turvallisessa ja suojaisassa paikassa, jossa pikkulinnut eivät ole välittömässä vaarassa joutua petolintujen kynsiin. Puita tai pensaita olisi hyvä olla lähellä, ettei ruokintapaikalle tuule ja linnut pääsevät nopeasti turvaan. Lintulauta ei myöskään saisi olla liian lähellä rakennusta tai ikkunaa, sillä säikähdettyään ne voivat lentää niitä päin. Ruokintapaikkoja voi myös hajasijoittaa, jottei paikoilla tule liian suurta kilpailua.

Erityisen tärkeää on pitää ruokintapaikka puhtaana. Likainen ruokintapaikka voi levittää lintutauteja, kuten salmonellaa ja aiheuttaa lintujen kuoleman. Ruokaa ei saisi myöskään tippua maahan, sillä se houkuttaa paikalle hiiriä, myyriä ja rottia. Liian matalalla oleva ruokintapaikka saattaa kiehtoa myös kissaa, jolle tarjoutuu oiva tilaisuus meheviin lintupaisteihin.

Ruokintapiste täytyy muistaa puhdistaa säännöllisesti ja mahdollisesti sen sijaintia vaihtaa. Puhdistamisen yhteydessä kannattaa myös huolehtia omasta hygieniasta eli pestä omat kädet ennen ja jälkeen. Keittiössä ei ruokintalaitteita kannattaisi pestä, sillä teoriassa niissä olevat bakteerit, virukset ja mahdolliset loiset voivat olla ihmisillekin haitallisia.

Ruokinta-automaatit ja lintulaudat

Lintujen ruokinnassa suositellaan käytettäväksi ruoka-automaattia. Tällöin linnut eivät pääse ulostamaan ruokaan ja useampi lintu voi ruokailla samaan aikaan. Lisäksi voidaan estää oravien, tikkojen, harakoiden tai varisten vierailu pikkulintujen ruoka-astioilla. Jotkin linnut, kuten varpuset tosin saattavat vieroksua muovisia ruokinta-automaatteja. Talipallot kannattaa suojata metallisilla verkoilla ennen kiinnittämistä, sillä muutoin ovelat oravat voivat napata pallot mukaansa.

Jos itse haluaa nikkaroida lintulaudan, siihen löytyy monenlaisia ohjeita. Kyllästettyä puuta ei kuitenkaan saa käyttää se myrkyllisyyden vuoksi.

Muista säädökset

Kaupungeissa ja eri taloyhtiöissä on omat sääntönsä lintujen talviruokinnan suhteen. Ne täytyy ottaa aina selville ennen ruokinnan aloittamista. Taloyhtiöissä ruokinnasta kannattaa aina sopia yhdessä ja miettiä, miten asia voitaisiin hoitaa järkevällä tavalla.

Kun ruokintapaikka on saatu kuntoon, kannattaa miettiä mitä ravintoa sinne laittaa tarjolle. Eri ravinto kun houkuttaa eri lintuja, vaikka linnut monipuolisia syöjiä ovatkin. Erityisesti linnuille maistuvat auringonkukansiemenet, kaura ja tali. Erilaiset pähkinät ovat herkkua monille. Ne kannattaa kuitenkin murskata ennen tarjoamista. Homeista ruokaa linnuille ei pidä tarjota. Ruokintapaikan lähistölle suositellaan myös laitettavaksi hiekkaa, jota linnut tarvitsevat lihasmahaansa.

BirdLifen ruokasuosituksia

BirdLifen tekemän listauksen mukaan esimerkiksi oheisten lintujen ruokaherkut ovat seuraavanlaisia:

  • Tiaiset: auringonkukansiemen, maapähkinä (pienet lajit suosivat murskattua pähkinää), rasva ja tali sekä rasvasiemenseospallot ja -pötköt.
  • Punatulkku, viherpeippo, peippo, järripeippo, nokkavarpunen, tikli ja urpiainen: auringonkukansiemen, maapähkinä (monille kelpaa parhaiten murskattuna).
  • Keltasirkku: kaura, auringonkukansiemen (kuorettomana), hirssi.
  • Varpunen ja pikkuvarpunen: auringonkukansiemen, maapähkinä (murskattuna), kaura, hirssi, rasvasiemenseospallot ja pötköt.
  • Mustarastas: auringonkukansiemen, maapähkinä (murskattuna helpompi syödä), rasva ja tali, hedelmät ja marjat.
  • Kuukkeli, närhi, varis ja harakka: auringonkukansiemen, maapähkinä, rasva ja tali.

Kesällä linnut eivät tarvitse ruokintaa, sillä ne löytävät ravintonsa luonnosta. On jopa todettu, että jos linnuille tarjotaan kesällä liikaa siemenpitoista ravintoa, ne eivät syö tarpeeksi hyönteisiä. Tämä puolestaan vaikeuttaa poikasten selviytymistä ja kasvua.

Pääkaupunkiseuduilta on viime kesien aikana löydetty nuoria kanadanhanhia, jotka kärsivät luuston kehitysvaurioista siivissä. Tämän on todettu johtuvan väärästä ja yksipuolisesta ravinnosta poikasten kasvuvaiheessa eli useimmiten ihmisten ruokinnasta. Vesilintujen poikasia ei saisikaan ruokkia leivällä, sillä ne löytävät tarpeeksi ravintoa luonnosta.

Lähde

Artikkeli pohjautuu Suomen BirdLifen talviruokintaohjeistukseen

↑ Sivun alkuun

Kommentit

Kysymys, olemme ruokkineet talven pikkulintuja auringonkukan siemenillä ja kaupan rasva-jyväpalloilla. Lintuja oli runsaasti koko kovan pakkaskauden ajan. Pari viikkoa sitten tuli leudompaa säätä, jonka aikana kaikki pikkulinnut katosivat. Valitettavasti eivät ole tulleet takaisin. Heräsi epäilys olisiko rasvapalloissa ollut jotain väärää rasvaa, joka olisi tappanut?

21.01.11, Salmenkivi Aarno

Itse en ole aikaisemmin ruokkinut lintuja ja tämä talvi on ensimmäinen, olen kuitenkin havainnut että lauhalla säällä näkyy enimmäkseen vain talitiaisia, muut linnut ovat jossain muualla.
Laitoin aluksi kauralyhteitä yhden kerrallaan, mutta linnut (kenties viherpeippoja) ja muita lintuja, söivät lyhyessä ajassa lyhteen siemenet.
Nyt ostin muovipullon jota voi käyttää ruokinta-automaattina, kun ripustaa koko pakkauksen puuhun.
Auringonkukan siemenet katosi automaatista nopeasti talitiaisten ansiosta, mutta laitoin sitten pienempiä siemeniä ja ne ei katoa yhtä nopeasti. Pakkasta täällä on ollut viime päivinä -15 -28 asteen välillä.

15.02.11, Junnu