Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.
Kuva: Päivi
Oheista pientä n. 1 cm:n pituista perhosenomaista hyönteistä on puutarhassamme ihan joka puolella – ruusuissa, perennoissa ja kasvimaan kaikissa kasveissa (kaalit, porkkanat, perunat, mansikat, marjapensaat jne.). Olen yrittänyt etsiä moista netistä, mutta mikään kuva ei ihan täsmää. Ensimmäiset “perhoset” ilmestyivät muutama päivä sitten ja ne näyttävät lisääntyvän räjähdyksen omaisesti.
Millä hyönteisen voi tuhota luomupuutarhasta?
Kysymyksen lähetti: Päivi
Kuva on hieman ylivalottunut, mutta olen melko luottavainen, että kyseessä on yleinen kaalikoi (Plutella xylostella), joka esiintyy paikoittain erittäin runsaana. Tätä lisää vielä se, että laji vaeltaa runsaana etelämpää (sekä lähialueilta), jolloin puutarhassa olevan kannan hävittäminen ei välttämättä poista ongelmaa kuin väliaikaisesti. Tällöin puutarhassa tulisi olla jokin pysyvä torjuntakeino. Asiaan on mielestäni kaksi vaihtoehtoa: joko käyttämällä houkutuskasveja (esim. lehtikaali, peltokanankaali), jotka vetävät valtaosan kaalikoista puoleensa tai biologisen torjunnan käyttö. Tälle löytyy muistaakseni jokin bakteerivalmiste biologisena torjuntana, joka on luomuhyväksytty; googlaus auttanee asiassa. Harsotus voisi myös auttaa, mutta se pitäisi tehdä ennen kaalikoiden saapumista eli heti alkukesästä. En valitettavasti tiedä löytyykö myynnistä biologiseen torjuntaan jokin petohyönteinen, joka aktiivisesti saalistaisi tätä.
Tähän Hyönteiset-aihealueen kysymykseen vastasi Harry Nyström.