Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.
Kuva: Susanne
Onko tämä lude ja mikäli kyseessä on lude, miten sellainen voi päästä kerrostaloasunnon tuuletusikkunanväliin?
Valitettavasti en uskaltanut kääntää kyseistä ötökkää niin, että selkäpuoli olisi ollut näkyvillä, mikä olisi varmasti helpottanut tunnistamista. Oletan, että kyseinen ötökkä on tullut ulkoapäin, mutta mikäli kyseessä on jokin lude, pitääkö asunnossa ryhtyä myrkytystoimiin?
Kysymyksen lähetti: Susanne
Termillä lude on peloteltu ihmisiä hieman liikaa, kun kaikkia luteita epäillään vaarallisiksi tai haitallisiksi. Luteet ovat Suomessakin yli 500-lajinen ryhmä, joista vain yksi (lutikka, Cimex lectularius) on se, jota kannattaa välttää. Toki pari muutakin lepakolla ja linnuilla elävää ludelajia on, jotka voivat purra myös ihmistä, mutta ne eivät aiheuta vastaavia ongelmia kuin lutikka. Ja ne jättävät silti yli 500 harmitonta ludelajia jäljelle.
Kyseessä on jokin typpyluteisiin (heimo Pentatomidae) kuuluva luonnonvarainen laji. Kuvan yksilö ei ole lutikka, eikä kuulu edes samaan heimoon sen kanssa. Kuvan perusteella laji on todennäköisesti viherlude (Palomena prasina), jonka ruskea muoto on sen talviväritys.
Tärkein sanoma onkin: kyse on luonnonvaraisesta täysin harmittomasta lajista, joka ei aiheuta toimenpiteitä. Yksilö on todennäköisesti pyrkinyt tiivisteiden tuuletusraoista vain talvehtimaan ja kylmää karkuun. Pääsääntöisesti nämä kuolevat lämpimissä sisätiloissa lämpöön, ilman kuivuuteen ja ravinnon puutteeseen (tai oikeastaan näiden yhdistelmään). Nykyikkunoiden tiivisteissähän on tarkoituksella aukkoja, jotta asunnoissa ilma kiertäisi normaalisti, eikä kosteus- ja sisäilmaongelmia pääsisi syntymään. Monet hyönteiset (kärpäset, hämähäkit ym.) päätyvät näistä raoista ikkunoiden väleihin. Hyönteisille kun on luontaista etsiä suojaa raoista ja onkaloista, olkoonkin vaikka ihmisen tekemistä.
Tähän Hyönteiset-aihealueen kysymykseen vastasi Harry Nyström.