Osiosta löydät vastauksia kävijöiden lähettämiin luontokysymyksiin. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa olemme vastanneet tähän mennessä jo yli 2 000 mielenkiintoiseen kysymykseen.
Onko pihtihäntäisistä haittaa (muuta kuin ällötys) pihapiirissä?
Kysymyksen lähetti: Kiinnostunut
Pihtihäntäiset voivat isoissa määrissä aiheuttaa vahinkoa puutarhakasveille ja erityisesti -kukille ruokaillessaan niissä. Ne ovat kuitenkin puhtaasti kasvis– ja hyönteissyöjiä, joten edellä mainittujen vahinkojen lisäksi se ei voi muuta aiheuttaa kuin esteettistä haittaa. Tokihan se voi tarvittaessa puolustautua pihdeillään, mutta se ei ole esimerkiksi myrkyllinen. Pihtihäntäiset liikkuvat pääosin öisin ja päivisin piilottelevat ahtaissa, pimeissä väleissä suojassa auringolta ja saalistajilta.
Tähän Hyönteiset-aihealueen kysymykseen vastasi Harry Nyström.