Uutiset

Haukien ja ahventen puute lisää leväkukintoja Itämerellä

Julkaistu: 22.12.2009, Kategoriat: ,

Suurten petokalojen, kuten haukien ja ahvenien vähäisyyden on todettu olevan yhteydessä Itämeren leväkukintoihin. Tähän asti ravinteiden laskeutumista vesistöihin on pidetty lähes ainoana syynä kesäisiin levälauttoihin. Suomalaistutkijoin vahvistetussa kansainvälisessä tutkimushankkeessa todettiin, että ravinteiden vähentämisen lisäksi on tärkeää huolehtia ekosysteemitasapainon säilyttämisestä.

Kun ravintoketjun huipulta poistuvat suuret, pienempiä kaloja syövät petokalat, pienempien kalojen kannat runsastuvat. Nämä taas vähentävät rajusti leviä syöviä selkärangattomia, jolloin levät pääsevät runsastumaan. Tutkimus toteutettiin kahden vuoden aikana ja se on julkaistu Ecological Applications -julkaisussa.

Tutkimuksesta uutisoi Ylen tiedeuutiset.