Kuluva kesä on ollut erinomainen perhoskesä
Julkaistu: 24.08.2011, Kategoria: Hyönteiset
Suruvaippa, Nymphalis antiopa. Kuva: Per-Olof Wickman
Kuluva kesä on kenties paras perhoskesä 2000-luvulla. Tämä käy ilmi Suomen ympäristökeskuksen seurannasta. Tärkeimpänä syynä perhosten runsauteen on keskimääräistä lämpimämpi kesäsää. Toisaalta myös kylmät ja runsaslumiset talvet ovat luoneet hyvät edellytykset perhosten talvehtimiselle.
Useimpien päiväperhosten kannat ovat vahvistuneet ja lajimäärät nousseet. Vähentyneitä lajeja on ollut vain muutamia. Etenkin suruvaippoja, ritariperhosia ja ketokultasiipeä on tavattu runsaasti. Muita kesän suosimia perhosia ovat esimerkiksi niitty- ja hopeasinisiipi, kangasperhonen sekä harvalukuisemmat tuomi- ja tamminopsasiipi. Amiraalia ja harvemmin meillä vierailevaa sinappiperhosta on tavattu melko runsaana. Vähälukuisia ovat olleet lähinnä maahamme säännöllisesti vaeltavat ohdake-, nauris- ja kaaliperhonen.
Elokuussa päiväperhosia on ollut liikkeellä ajankohtaan nähden paljon. Runsaimpia lajeja ovat tällä hetkellä lanttu- ja nokkosperhonen. Niiden ohella etenkin suruvaippaa näkee nyt yleisesti.
Vuonna 1999 alkaneessa Suomen ympäristökeskuksen koordinoimasssa päiväperhosseurannassa tarkkaillaan päiväperhosten kantojen vaihtelua vuosien välillä. Seuranta perustuu vapaaehtoisten perhosharrastajien työhön, jota tehdään kuluvana kesänä noin 50 alueella Tammisaaresta Kuusamoon. Suomessa esiintyy kaikkiaan noin 120 päiväperhoslajia, joista noin puolesta saadaann vuosittaista runsaustietoa päiväperhosseurannan kautta.