Uutiset

Saimaannorpan kuutteja syntyi apukinoksiin

Julkaistu: 23.08.2011, Kategoriat: ,

Saimaannorppa synnytti keväällä ensimmäistä kertaa kuutteja ihmisten tekemiin apukinoksiin. Apukinokset tehtiin ennen lisääntymiskauden alkua norpan pesintään sopiviin rantoihin Haukivedellä ja Pihlajavedellä. Apukinokset ovat rantoihin kasattuja lumipenkkoja, jotka jäljittelevät runsaslumisen talven kinoksia.

Vaikka norpilla oli erinomaiset pesintäolosuhteet luonnonkinoksissa, noin puolessa tehdyistä apukinoksista oli pesä ja kahteen apukinokseen syntyi myös kuutti. “Norppa näyttää hyväksyvän myös ihmisen tekemän pesäpaikan. Ilmastonmuutoksen myötä apukinokset voisivat olla rutiininomainen suojelutoimenpide tulevaisuudessa”, arvelee tutkija Miina Auttila Itä-Suomen yliopistosta.

Itä-Suomen yliopisto tutkii Saimaalla muun muassa norppien käyttäytymisekologiaa, ravintoa ja genetiikkaa. Tutkimuksen avulla kehitetään myös uusia tapoja suojella norppaa.

Lähde