Uutiset

Merien muovijätteet

Julkaistu: 26.02.2010, Kategoriat: ,

Pienet polymeerifragmentit ovat paljon yleisimpiä, pienemmäksi silppuuntuneita ja syvemmällä merissä kuin aiemmin on tiedetty, uutisoi Science News. Monet näistä osasista ovat aaltojen voimasta silppuuntuneita ja niitä ei usein havaita tavanomaisissa mittauksissa.

American Geophysical Union´s Ocean Sciences-tapaamisessa helmikuussa 2010 raportoitiin uusimmista tutkimustuloksista. Merentutkija Giora Prokurowski kertoi, että mittaukset voivat vääristyä, jos ne tehdään liian läheltä meren pintaa ja tuulisena päivänä. Tällöin pienemmät muoviosaset vajoavat pinnalta aaltojen liikkeen myötä, eikä niitä näin havaita pintavesistä. Parhaiten pienet muoviosat saadaankin kerättyä tyyninä päivinä.

Tutkijat keräsivät aineistoa kuuden merimatkan aikana vuosina 2004–2009. Tutkimuksia tehtiin Tyynellä valtamerellä lähellä Kalifornian rannikkoa, ns. Great Pacific Garbage Patch -alueella. Tutkitun alueen laskettiin sisältävän yli 20 000 muovijätepalasta yhdellä neliökilometrillä. Pohjois-Atlantilla tehtiin samankaltainen tutkimus, jossa löydettiin samansuuruisia muovijätemääriä. Isoilta merialueilta on löydetty useita muitakin muovialueita, mutta niitä ei ole vielä ehditty kovin suuressa mittakaavassa tutkia.

Linkki